Kuva: AOP

Tänään tv:ssä: Viiden tähden arvioita kahminut ja Oscarilla palkittu elokuva rakkaudesta

27.07.2016 07:15 - Iiro Myllymäki

Rakkaus-niminen elokuva käsittelee vanhan parin suhdetta kuoleman kynnyksellä.

Yle Teema esittää tänään yhden vuoden 2012 ylistetyimmistä elokuvista. Michael Haneken ohjaama ranskalaiselokuva Rakkaus sai viiden tähden arvostelut muun muassa Episodin, Iltalehden, Ilta-Sanomien ja Nyt-liitteen elokuvakriitikoilta. Elokuva voitti Cannesin elokuvafestivaalien pääpalkinnon, Kultaisen palmun, ja elokuva palkittiin Oscar-gaalassa parhaana vieraskielisenä elokuvana. Elokuvalle on sadellut runsaasti muitakin palkintoja.

Rakkaus käsittelee vanhan pariskunnan, Georgen ja Annen, parisuhdetta, johon Annen heikkenevä terveys ja etenevä dementia jättävät vahvoja jälkiään. Myös kuoleman teema on auttamattomasti läsnä elokuvan kerronnassa.

The Guardian -lehden arvostelussa kirjoitetaan, että kyseessä on ”korkeimman älykkyyden ja syvimpien oivallusten elokuva”. New York Times puolestaan kirjoittaa, että elokuva on ”mestariteos elämästä, kuolemasta ja kaikesta siltä väliltä”. Alta näet elokuvan trailerin.

Kino: Rakkaus
Yle Teema
21.45

Lue myös: Suosikkielokuvien itkettävimmät kohtaukset koottiin yhteen videoon - katso ja liikutu

Lähteet: IMDB, The Guardian, New York Times

Kilpailut

Uusimmat