Kuva: Tiina Svensk

Uutuussarjan ohjaaja lupaa vertaistukea eronneille: Ex-Onnelliset tuo iloa, naurua ja rakkautta

10.08.2016 17:00 - Tiina Svensk

Huippumenestyksiä luonut ohjaaja lupaa antaa katsojalle uuden näkökulman erotilanteisiin.

Johanna Vuoksenmaa tunnetaan muun muassa jättimenestyksen saavuttaneista sarjoistaan Klikkaa mua ja Tahdon asia. Ohjaajan uusin tv-sarja, Ex-Onnelliset, alkaa tulevana syksynä MTV3:lla.

Sarja käsittelee avioeroa monesta eri näkökulmasta, ja tapahtumien näyttämönä toimii Vuoksenmaan luoma uusi eroasuntokonsepti. Vuoksenmaa kertoi Voicelle sarjan tuovan etenkin lapsen näkökulman nähdyksi katsojalle.

Eroasunnot luovat vertaistukea

Vuoksenmaa kypsytteli ideaa ja asumiskonseptia sarjaansa noin kuuden vuoden ajan. Ex-Onnelliset sarjassa nähdään eroperheitä, jotka ovat muuttaneet juuri eronneille suunniteltuun kerrostaloasuntoon. Asunnot on suunniteltu siten, että liikkuvat seinät yhdistävät lapsen huoneen vuorotellen toisen vanhemman kotiin. 

Ohjaajan mielestä hänen suunnittelemansa eroasuntokonsepti olisi toimiva myös oikeassa elämässä. Hän myöntää kuitenkin, ettei se kaikille perheille välttämällä sovi. Asuntokonseptissa on kuitenkin paljon hyviä puolia, joita nähdään myös sarjassa.

- Esimerkiksi se tilanne, että toinen on fyysisesti lähellä ja tavoitettavissa, kun jotain kauheaa tapahtuu. Se on helpottava tilanne joissakin asioissa.

Vuoksenmaa korostaa myös asumismallin luomaa vertaistukea, joka syntyy eroperheiden välille.

Ex-Onnelliset sarjassa sukelletaan erilaisten eroperheiden arkeen. (kuva: Tiina Svensk)

Eroperheen lapsella on omakohtaista kokemusta

Vuoksenmaan mukaan eroa käsitellään yleensä draaman, kivun ja aikuisten näkökulman kautta. Sen vuoksi hän halusi tuoda eroon myös voimallisesti lasten näkökulman. Hän halusi antaa myös valoa katsojalle

- Monet ihmiset ovat muutaman vuoden päästä sitä mieltä, että ero on paras asia, mitä heille on tapahtunut. Toivon myös, että sarja tuo näkökulmaa myös kivun hetkellä. Jos oma tuskakin naurattaa, niin se voi lääkitä eroprosessia.

Vuoksenmaan omat vanhemmat ovat eronneet hänen ollessa 12-vuotias. Ohjaaja myöntää luoneensa tietyllä tapaa sarjaan myös itselleen alter egon, joka kuvastaa häntä lapsena. Sarjan 10-vuotias Viivi on pikkuvanha tyttö, jolta löytyy paljon näkemystä ihmissuhdedynamiikkaan nuoresta iästään huolimatta.

- Olen sitä mieltä, että olen jo kolmevuotiaana toivonut, että vanhempani eroavat. Jotenkin lapsen silmin aistin sen, että he eivät ole onnellisia keskenään. Luin myöhemmin paljon psykologista kirjallisuutta, ja minulla oli monia teorioita, Vuoksenmaa kertoo pilke silmäkulmassa.

Yli 50 vuoden ikä tuo ohjaajan mukaan myös näkemystä erolasten kuvaamiseen sarjassa.

Sarja itkettää, naurattaa ja tuo lohtua

Vuoksenmaan kannattaa luottaa omaan tyyliinsä, joka on vahvasti läsnä esimerkiksi Klikkaa mua -sarjassa ja 21 tapaa pilata avioliitto -elokuvassa. Ohjaajan töihin tutustuneet saavat kuitenkin myös jotain uutta sarjasta, jonka aiheet koskettavat Vuoksenmaan mukaan jokaista.

- En ole ikinä tuonut lapsia ja nuoria näin voimakkaasti läsnäolevaksi katsojalle, Vuoksenmaa kuvaa.

Vuoksenmaa itse on valinnut lapsinäyttelijät sarjaan, ja hän kertookin luottavansa siihen, että hänen löytämänsä lapsinäyttelijät pystyvät tekemään mitä tahansa.

- Uskalsimme kirjoittaa esimerkiksi neljä vuotta vanhalle näyttelijälle pitkiä dialogikohtauksia ja vaikeita tekemisiä. Uskalsimme kirjoittaa sarjaan myös 8-vuotias sukupuolisensitiivinen lapsi, josta katsoja ei tiedä, onko kyseessä tyttö vai poika. Vaikeita tilanteita tällaiselle henkilölle, Vuoksenmaa kuvailee.

Mitä katsoja sitten saa ohjelmasta, joka käsittelee ihmissuhdetta ja eroa? Ohjaaja lupaa välittävänsä moninaisen tunteiden kirjon, joka sisältää iloa ja armoa sekä itseään että muita kohtaan. 

- Toivon, että sarjaa katsoessa tulee nauruja, itkuja ja jakson jälkeen jotain pientä ajatusprosessia. Ja sen jälkeen toivottavasti, kun kohtaa oikeita ihmisiä, niin tulee lopulta myös rakkautta.

Lue myös: Kotimaisen elokuvan loistovuosi: 21 tapaa pilata avioliitto ylivoimaisesti katsotuin - lue top 10

Kilpailut

Uusimmat