Kuva: YouTube
Vihdoinkin! Katso odotettu seksikohtaus Rillit huurussa -sarjasta
Jo pidempään tv-katsojat ovat odottaneet rakastavaisten ensimmäistä kertaa. Ja nyt se vihdoin tapahtuu.
Rillit huurussa -sarjassa on eletty vuosia odotuksen ilmapiirissä. Katsojat ovat nimittäin odottaneet kuin kuuta nousevaa sitä, että Sheldon ja Amy vihdoinkin kokevat sen huiman ensimmäisen kerran. Nyt tuo vuosien odotus on saatu päätökseen ja homma on hoidettu kotiin.
Odotettu hetki on julkaistu myös YouTubessa. Kuten arvata saattaa, on pätkä täynnä huumoria, mutta myös suloista pelkoa ja jännitystä. Ja lopputulos, se on todellakin katsomisen arvoinen.
Katso odotettu pätkä alapuolelta.
Kilpailut
Uusimmat
Kaksi miestä lukittiin merikonttiin Muhoksella
Topi Raitanen jakaa Instagramissa syyn Paavon Nurmen kisoista vetäytymiseen
Kuluttaja-asiamies puuttui Elisan kampanjoihin - tärkeän tiedon puuttuminen johtaa asiakkaita harhaan
Ennen juhannusta moni suomalainen tekee puusaunalle saman toimenpiteen
Suomalaisten taloudellinen mielenrauha kohentunut maltillisesti
Näytä lisää