Viivi Pumpanen rakkaudesta: Sitten kun iskee, niin iskee
Viivi Pumpanen antaa ymmärtää Voicelle, että rakkaus saa tulla kun aika on oikea.
Viivi Pumpanen ei halua määritellä haaveileeko hän sinkku-kesästä, vai kenties jostain aivan muusta.
- En ole ikinä pitänyt sinkku-nimikkeestä. Kymmenen kuukautta olen viettänyt yksin, ja se on ollut hyvää aikaa oppia itse itsestään. Osaa sitten olla tulevaisuudessa paremmin taas parisuhteessa, Pumpanen pohtii.
Se, millainen mies kaunottarelta voisi mahdollisesti viedä jalat alta, on menevä ja rento.
- Kun itse vetelen tuolla kesällä prätkällä ja kaikennäköisillä vesijeteillä niin toivoisin, että sellainen minun tyyppinen mies vetelisi kanssa, Pumpanen sanoo Voicelle.
Rakkauskin saa tulla kun on tullakseen.
- Sitten kun iskee, niin iskee, Pumpanen toteaa.
Kilpailut
Uusimmat
Kyllä isä osaa -elokuvan jatko-osassa seikkaillaan uusissa maisemissa
Wilma Murto kertoo Instagramissa olleensa leikkauksessa
Suomen elokuvasäätiöltä 4,1 miljoonaa euroa sarja- ja elokuvahankkeille - varoja leikattu aiemmasta
Älylaitteita ei saa jatkossa käyttää välitunneilla tai ruokaillessa Helsingin kaupungin kouluissa
Finnairin lennoilla rajoitettu tarjoilu useita päiviä työtaistelutoimien vuoksi
Näytä lisää