Etsi
Kiellon takana on Venäjän viestintävirasto, joka estää kansalaisiltaan pääsyn tietyille sivustoille sen mukaan, miten hallitus katsoo olevan tarpeen.
Radio Novan Retroperjantain juontaja Oku Luukkainen keräsi parhaat eurodance-hitit samaan pakettiin – ja kansa reagoi.
Elokuvan pääosaa näyttelevä James Franco sai roolistaan Oscar-ehdokkuuden.
Yli 400 tuhatta seuraajaa on löytänyt Twitter-tilin, jolla arvostellaan koiria "mielivaltaisesti".
Suomessa on nykyään kahden miesjuontajan sijaan kolme, kun Roope Salminen on alkanut saamaan jalansijaa.
Facetime-puheluissa käytetään puhelimen etukameraa, joten kuulemisen lisäksi kummatkin osapuolet myös näkevät toisensa.
Bean – äärimmäinen katastrofielokuva on ensimmäinen Mr. Beanin kokoillan elokuva.
Videolla täysin huulipunassa oleva pikkupoika syyttää tapahtuneesta nerokkaasti siskoaan, niin kuin jokainen tekisi.
Nellyn tavaramerkiksi muodostui aikanaan poskessa paistatteleva laastari.
Meksikolaisen arkkitehdin luomus tekisi kuuluisista hautakammioista upeita nykyaikaisia koteja.