Etsi
Barbie Girl -hitistään tunnetun Aquan debyyttialbumista tulee kuluneeksi 20 vuotta.
Vuonna 1991 ilmestynyt Terminator -elokuvan jatko-osa nauttii kulttimainetta, eikä syyttä. Se ilmestymisvuotensa menestynein elokuva.
High five on tunnettu manööveri esimerkiksi urheilussa onnistuneen suorituksen jälkeen.
Päivän mittaan purskuteltava suuvesikään ei välttämättä takaa hyväntuoksuista hengitystä.
Neuroottisille nappulanpainajille tarjotaan nyt apua joukkorahoituksen avulla.
Pingun ääninäyttelijän näkeminen on melkeinpä yhtä suuri shokki kuin se, että Bart Simpsonin äänen takana on keski-ikäinen nainen.
Suurkaupunkien kasvun huomaa kunnolla vasta, kun voi vertailla kahta valokuvaa, jotka on otettu samasta paikasta, mutta niiden välillä on monta vuosikymmentä.
Monen ihmisen pahin painajainen on jumittua hissiin. Jos hissin oma hälytysjärjestelmä ei toimi, voi turvautua sosiaalisen median voimaan.
Radio Novan Aki Linnanahde ja Minna Kuukka soittivat Kaj Kunnakselle, kun tämä oli työmatkalla ensimmäistä kertaa aivoinfarktin jälkeen.
Esimerkiksi Reservoir Dogs, Con Air sekä Fargo -elokuvista tunnettu Steve Buscemi palasi vapaaehtoisesti palomieheksi kun WTC-iskut tapahtuivat.