Etsi
Tekijöitä ei ole vielä otettu kiinni.
Kyselyn tuloksista kuullaan ensi vuonna.
Korotusosien poisto ei kuitenkaan ole leikkauksista suurin.
Maita pisteyttiin eri kriteereillä.
Säästötarve on miljoonia.
Työpaikkoihin voi tulla muutoksia
Muutoksilla matkustajakapasiteettia saadaan kasvatettua.
Finalistien joukkoon mahtui taas toinen toistaan onnistuneempia ajoituksia.
Myös rikostuomioiden määrä kokonaisuudessaan kasvoi himpun verran.
Helsinki aikoo jatkaa työtä lapsen oikeuksien puolesta jatkossakin.