Etsi
Teinityttö keksi poikaystävästään hirveitä syytöksiä.
Esimerkiksi raha-asioista aiheutuvan luottamuspulan takana voi olla myös muita ongelmia.
Valkoisia valheita kerrotaan niin työpäivän pituudesta, kumppanin uudesta hiustyylistä kuin vanhasta tatuoinnistakin.
Asioitaan salaileva ihminen saattaa vaikuttaa yhtäkkiä esimerkiksi etäiseltä ja vetäytyvältä.
Lasta ei kannata syyttää valehtelusta tai painostaa kertomaan totuutta, kerrotaan uutuuskirjassa.
Oinas on intohimoinen valehtelija, ja kaksonen keksii valheita helposti lennosta.
Puolustuskannalle ryhtyminen voi olla merkki siitä, ettei kumppani ole kertonut sinulle aivan kaikkea.
Kumppanin valehtelun tunnistaminen voi olla rankkaa, mutta tarpeellista molempien kannalta.
Suhteen ongelmakohtiin tulee tarttua heti niiden ilmetessä, jos aikoo pelastaa sen karikolta.