Etsi
Kyseessä on levyn nimikkokappale.
Kaikein rikkain julkkis on kuitenkin ihan toista mataa.
Kirje julkaistiin Huffington Postin sivuilla.
Kuva on kerännyt muutamassa päivässä yli 4 000 kommenttia.
Selena Gomez vei tittelin entiseltä rakkaaltaan.
Kuvan hämmentävän yksityiskohdan näkeminen vaatii ehkä hieman aikaa.
Matkaa alas on 25. kerroksen verran.
Hiihtarit ovat tuttuja etenkin 80- ja 90-luvuilla eläneille.
Kyselyn mukaan esimerkiksi liian tiukkoja farkkuja ei kannata pitää enää 49 ikävuoden jälkeen.
Perry romahti kesken keikan ja kiidätettiin sairaalaan.