Pierun haistamisella yllättävät terveyshaitat – pahimmillaan sekoittaa koko kehon

Tutkimus paljastaa pierun yllättävät vaikutukset terveydelle.

Julkaistu:

Kukapa ei olisi joskus irvistänyt pahan hajun osuessa nenään, mutta harva tietää, että esimerkiksi pierun tai mädän roskan löyhkä voi oikeasti vaikuttaa sekä kehoon että mieleen. 

Tuoreen tutkimustiedon mukaan epämiellyttävät hajut eivät ole pelkkä kiusallinen hetki, vaan niillä voi olla yllättävän iso vaikutus hyvinvointiin.

Esimerkiksi kodin lähellä sijaitseva jäteasema voi levittää ajoittain niin voimakasta hajua, että ulkona oleilu saattaa tuntua mahdottomalta. Pahimmillaan haju aiheuttaa pahoinvointia ja tekee arjesta tukalaa.

Lue myös: Tämä hiljainen kansansairaus jää usein huomaamatta – näin tunnistat salakavalasti alkavat oireet ajoissa

Lue myös: Yllättävä superruoka voi puhdistaa kehoa mikromuovista – ratkaisu löytyi suositusta herkusta

Tutkijoiden mukaan hajuaisti toimii kehon varoitusjärjestelmänä. Aivot reagoivat pahoihin hajuihin jopa 300 millisekunnissa ja käskevät kehoa väistämään mahdollista vaaraa. Ei siis ihme, että esimerkiksi pilaantuneen ruoan tai rikkivedyn haju saa ihmiset välittömästi perääntymään.

Pelkkä inhotus ei kuitenkaan ole ainoa ongelma. Tutkimuksissa on yhdistetty epämiellyttävät hajut muun muassa päänsärkyyn, pahoinvointiin, hengitysvaikeuksiin ja unihäiriöihin. 

Hajut voivat aktivoida kehon hermoston, erityisesti vagushermon, mikä voi laukaista fyysisiä oireita. Sen vuoksi keho käytännössä reagoi kuin se olisi vaarassa.

Lue myös: Nettikauppa myy pullotettuja pieruja – tuoksuina rekkakuski, krapulapieru ja vegaanituhnu

Lue myös: Raskausaika voi jättää yllättävän jäljen – tutkijat selvittävät yhteyttä lasten syöpäriskiin

Vaikutukset eivät jää pelkästään fyysisiksi. Pahat hajut voivat muuttaa elämäntapoja yllättävällä tavalla. Ihmiset saattavat vältellä ulkoilua, pitää ikkunoita kiinni helteellä tai jopa vetäytyä sosiaalisista tilanteista. Pitkään jatkuessaan tämä voi heikentää elämänlaatua merkittävästi.

Kaikessa on kuitenkin myös kääntöpuoli. Hyvin toimiva hajuaisti on tärkeä osa terveyttä, ja sen heikkeneminen on yhdistetty jopa suurempaan kuolleisuusriskiin. 

Vaikka pierun haju ei ehkä tunnu miellyttävältä, se voi olla merkki siitä, että kehosi varoitusjärjestelmä toimii juuri niin kuin pitääkin.


Lähde: BBC