Naisten seksifantasiat paljastettiin: Rakastelu julkisella paikalla suurin haave

Tutkimuksen mukaan naiset haaveilevat eniten kuumista hetkistä julkisella paikalla.

Julkaistu:

Seksifantasiat ovat jokaiselle tuttuja. Niissä on toki eroja ihmisestä riippuen, mutta silti on myös olemassa sellaisia haaveita, jotka pätevät suurimpaan osaan. Eräs tutkimus päättikin selvittää millaisesta seksistä naiset todellisuudessa haaveilevat.

1. Seksi julkisella paikalla on naisten fantasioiden ykkönen.

2. 65 prosenttia naisista sen sijaan unelmoi siitä, että heitä alistetaan makuuhuoneen puolella.

3. Jopa 56,6 prosenttia sen sijaan haluaisi kokeilla kolmen kimppaa tai orgioita. Mukana saisi olla sekä miehiä että naisia.

4. Noin puolet naisista fantasioi sitomisleikeistä. Tässä tärkeää on kuitenkin se, että he voivat luottaa kumppaniinsa täysin.

5. Seksi tuntemattoman kanssa on myös yleinen haave naisten keskuudessa.

6. 47 prosenttia naisista nauttii siitä, että he saavat alistaa omaa kumppaniaan.

7. 42 prosenttia naisista haluaisi kokeilla seksiä toisen naisen kanssa.

8. Yllättävän moni nainen, noin 18 prosenttia, haaveilee seksistä nuoremman toyboyn kanssa.

Lue myös:21 asiaa, jotka jokaisen naisen olisi pitänyt tietää seksistä jo nuorena – nyt saa nauraa

Lähde: Daily Star