Etsi
Toista on turha pakottaa rakastumaan, mutta pienillä vinkeillä saat miehen kiintymään sinuun.
Aina silloin tällöin oman rakkaan suusta kuulee jotain sellaista, mikä saa perhoset liihottamaan vatsassa.
Kutsuiko mies sinua söpöksi, seksikkääksi tai kauniiksi ja sinä jäit miettimään, mitä hän oikeastaan tarkoitti sillä?
Me kaikki tiedämme tunteen, kun hyvin alkanut romanssi alkaa tuntua tahmealta.
Netissä leviää erään perheenäidin reaktio vaateketjun katalogissa näkemäänsä kuvaan. Siinä malli on juuri nostanut joulukoristeita sisältävän laatikon kaapista.
Edes avioliitto ei ole tae siitä, että suhteessa ollaan vakaalla pohjalla.
Välillä voi tapahtua niinkin epäonnisesti, että rakastut entisen kumppanisi ystävään. Kun tilanne tuntuu muutenkin vaikealta, on hyvä tiedostaa asian hyvät puolet.
Hyvä kuuntelija on aina miellyttävä tuttavuus.
Naisten mielestä söpöä on muun muassa se, kun mies uskaltaa näyttää pehmeän puolensa.
Sarkastiset tai totuudenmukaiset vastaukset laittavat hiljaiseksi kaikkein uteliaimmatkin sukulaistädit.