Kuva: Fotolia

Ota nämä varoitusmerkit tosissaan - lämpöhalvaus kehittyy salakavalasti

11.07.2017 20:15 - Katariina Auvinen

Lisääntyvä auringonvalo ja lämpö houkuttelevat aurinkoon, mutta liian kauan siellä ei kannata oleskella.

Mikä olisikaan ihanampaa kuin nauttia auringosta ja lämmöstä pitkä ja kylmän talven jälkeen. Myös Suomessa voi saada lämpöhalvauksen tai auringonpistoksen, mutta riski on vielä suurempi lämpimissä maissa. Lämpöhalvaus kehittyy, kun henkilö oleskelee kuumassa ilmassa liian pitkään. Auringonpistoksen aiheuttaa suojaamattomaan päähän kohdistunut lämpörasitus. Näitä voi vältellä käyttämällä kevyitä vaatteita, suojaamalla itsensä auringolta, oleskelemalla varjossa ja juomalla paljon vettä. 

Auringonpistos on lämpöhalvausta lievempi ilmiö, mutta kumpikin näistä tilanteista on vaarallinen. Keho hikoilee pitääkseen kehon lämpötilan sopivana, jotta kuuma ilmasto ei vahingoittaisi esimerkiksi sisäelimiä. Jo kehittynyt lämpöhalvaus vahingoittaa sisäelinten lisäksi helposti myös aivoja. 

Lämpöhalvaukseen ei saisi antaa päänsärkylääkettä

Ensimmäinen varoitusmerkki on ehdottomasti hikoilun loppuminen. Iho muuttuu punoittavaksi ja kuivaksi. Halvauksessa ruumiinlämpö nousee äkkisesti yli 39 asteen ja henkilö alkaa tuntea itsensä väsyneeksi sekä hieman sekavaksi. 

Lämpöhalvauksessa pulssi nousee ja päätä särkee. Lämpöhalvaus aiheuttaa myös huonoa oloa, oksentelua sekä tajunnan menetystä. Pahimmillaan tämä tila aiheuttaa myös kohtauksia. Auringonpistoksessa on samojakin oireita, mutta ne ovat lievempiä. Pistoksessa päätä särkee, ihminen voi pahoin ja häntä huimaa. 

Lämpöhalvauksen oireista tai auringonpistoksesta kärsiessä on aina tärkeää siirtyä varjoon ja koettaa viilentää oloa miten parhaaksi näkee. Jos ihminen on tajuton viilentämiseen voi käyttää ihan mitä lähellä on, millä voisi viilentää henkilöä. Tärkeintä on, että henkilölle ei annettaisi päänsärkylääkettä, koska se voi itse asiassa pahentaa lämpöhalvauksen oireita.

Lue myös: Hulvattomat kuvat todistavat, että kesällä todellakin kannattaa käyttää aurinkorasvaa

Lähde: Insider 

Kilpailut

Uusimmat