Tänään tv:ssä: Vuoden 1984 paras komedia ja silmänruokaa naisille

Elokuvailtaa tänään viettäville on tarjolla kaksi kiinnostavaa elokuvavaihtoehtoa. 

Julkaistu:

Tänään koti-iltaa viettäville on tarjolla peräti kaksi kiinnostavaa elokuvaa, joita Voicen toimitus uskaltaa suositella.

YouTube video

1. Hölmö, hullu, rakkaus

Vuonna 2011 ilmestyneen romanttisen komedian näyttelijäkaarti on komea. Silmänruokaa naisille tuo Ryan Gosling. Hänen aisaparinaan koko elokuvan pääosassa nähdään huippukoomikko Steve Carell, joka esittää nelikymppistä Calia, jonka avioliitto päättyy yllättäen, kun vaimo tunnustaa pettäneensä miestään. Sinkkuuntunut Cal tutustuu Goslingin esittämään pelimieheen Jacobiin, joka auttaa pitkään parisuhteessa ollutta ja sinkkumaailman kelkasta pudonnutta Calia saamaan sosiaalisen elämänsä jälleen vauhtii. Luonnollisesti naiset ovat keskeisessä osassa elokuvassa. Tunnetuista naisnäyttelijöistä mukana onkin muun muassa Emma Stone, Julianne Moore ja Marisa Tomei.

Hullu, hölmö, rakkaus
tänään klo 21.00
Sub 

YouTube video

2. Ghostbusters – Haamujengi

Monet pitävät Ghostbustersia yhtenä kaikkien aikojen parhaista komedioista. Se ainakin voitaneen sanoa, että elokuva on ilmestymisvuotensa 1984 paras komedia. Elokuva oli myös huikea menestys, sillä se tuotti lipputuloina lähes 300 miljoonaa dollaria eli kymmenen kertaa enemmän kuin mitä elokuvan tekeminen oli maksanut. Nykyään Ghostbusters lasketaan jo sellaiseksi klassikoksi, että jos joku ei elokuvaa ole vielä nähnyt, kannattaa puute korjata jo tänään.

Ghostbusters – Haamujengi
Tänään klo 21.00
TV5