Paul Walkerin kuolemasta kaksi vuotta – muistatko tuntemattomammat roolityöt?

Paul Walker muistetaan etenkin Hurjapäät-elokuvista, mutta todellisuudessa komistuksen naama on nähty myös monessa muussakin pätkässä.

Julkaistu:

Hurjapäät-elokuvista tuttu Paul Walker menehtyi traagisessa auto-onnettomuudessa 30. marraskuuta vuonna 2013. Tuolloin miehellä oli ikää vain 40 vuotta.

Vaikka miehellä ei ikää niin hirveästi ollutkaan, ehti hän tehdä kuitenkin kattavan uran. Jotkin miehen roolitöistä saattavat kuitenkin olla monille tuntemattomampia, joten päätimme koota niistä mielenkiintoisimmat alle.

Pleasanville – Onnellisten kaupunki

Elokuva sai ensi-iltansa vuonna 1998. Kyseisessä pätkässä Walker esittää Skip Martinia, nuorta komeaa opiskelijapoikaa. Miehen ihastusta elokuvassa näyttelee suloinen Reese Witherspoon.

YouTube video

Varsity Blues

Vuonna 1999 ilmestyi sen sijaan Varsity Blues, jossa Walkerin roolihahmo tunnetaan nimellä Lance Harbor. Kyseinen elokuva on komedia, jossa pääroolissa on nuorten miesten jalkapallojoukkue. Mukana elokuvassa on myös James Van Der Beek, joka muistetaan parhaiten Dawson´s Creekistä.

YouTube video

The Skulls

2000 ilmestyi The Skulss, jossa Walker Caleb Mandraken roolissa. Kyseessä on psykologinen trilleri, jossa Walkerin rinnalla on myös Joshua Jackson.

YouTube video

Joy Ride

Joy Ride on eräänlainen road trip -elokuva, jossa Walker näyttelee Lewis Thomasia. Elokuva ilmestyi vuonna 2001.

YouTube video

Pinnan alla

Vuonna 2005 ensi-iltansa sai seikkailuelokuva Pinnan alla, jossa Walker nähdään kauniin Jessica Alban rinnalla. Elokuvan ohjaajana hääri John Stockwell.

YouTube video

Lähde: IMDP