Kaikki artikkelit

Syy voi löytyä hyvin arkisistakin tavoista.
Satunnaiset pahoinvointiaallot voivat kertoa esimerkiksi endometrioosista.
Myös ahdistuneisuus altistaa aamuiselle pahoinvoinnille.
Esimerkiksi ahdistus ja nestehukka voivat aiheuttaa huonovointisuutta.
Pahoinvoinnilla on tiedetty olevan yhteys onnistuneeseen raskauteen, mutta nyt asiasta on tarkempaa näyttöä.
Matkapahoinvoinnin taustalla on se, että meitä ei ole luotu matkustamaan autolla.
Kuvottavaan tunteeseen voi vaikuttaa omilla valinnoilla - ainakin jos on onnekas.
Raskauden aikaista pahoinvointia voi helpottaa muun muassa uimalla merivedessä.  
Mikäli tiedät lentämisen aiheuttavan sinussa pahanolontunteita, muista valmistautua matkaan jo hyvissä ajoin.
Tuoreen tutkimuksen mukaan raskausajan aamupahoinvoinnista koituu monia hyviä asioita.
Moni nainen kokee, että raskaudesta pitää olla niin kiitollinen, ettei sen ikävistä sivuvaikutuksista saa puhua. Brittitoimittaja Ashley Pearson on kuitenkin kirjoittanut avoimen tekstin siitä, mitä kaikkea raskauden aikana tulee koettua.  
Raskauspahoinvointi on harvoissa tapauksissa niin voimakas, että naisen yleistila heikkenee huomattavasti, jopa kohtalokkaasti. 
Suurin osa odottavista äideistä kärsii jonkin asteisista pahoinvoinnin aalloista raskausaikana.