Kaikki artikkelit

Ohjelman tähdet pidätettiin lentokentällä ja he saivat lopulta käytöksestään sakkoja.
Niina Backman sai kutsun poliisilaitokselle ylinopeuden takia.
Ohjaaja oli matkalla hakemaan lapsiaan.
Mummot ja papat eivät aina ole naapureiden jokaisen liikkeen kyttääjiä, vaan päinvastoin. Kuvan nainen ei liity tapaukseen.
Anssi kertoi kappaleesta, joka painoi kaasujalkaa ylinopeussakkojen arvoisesti.
College Humor -sivusto on tehnyt hauskan videon, jossa poliisi yrittää antaa nopeusrajoitusten mukaan ajavalle miehelle sakot.
Tudors-sarjan kuningasta näyttelevä Jonathan Rhys Meyers on saanut Ranskassa sakot huudeltuaan humalassa poliiseille.
Elonkerjuu-yhtyeensä taakseen jättänyttä Lauri Tähkää uhkaavat jättisakot pelastusliivien puuttumisesta, kertoo Ilta-Sanomat.
Suburban Tribe -yhtyeen solisti Ville Tuomi on tuomittu Helsingin käräjäoikeudessa sakkoihin ja korvauksiin pahoinpitelystä, kertoo Iltalehti. Kyseinen tapaus sattui viime syyskuussa.
Forbes listasi viimeisten 10 vuoden aikana markkinoille tulleiden automallien joukosta ne, joiden laskettiin keräävän eniten sakkolappuja.
Sakkoja voi saada lähes mistä tahansa ja kuten sanotaan kaikki hauska on yleensä kiellettyä. Helsingin poliisista kerrotaan, että vaikka ihmiset saattavatkin syystä tai toisesta tehdä kummallisia asioita, kannattaa kuitenkin yrittää hillitä itsensä, sakko saattaa rapsahtaa helposti.
Floridalainen matematiikanopettaja lähti sekuntikellon kanssa kaupungille, kun hänen vaimonsa sai sakon punaisia päin ajamisesta.
Seiska-lehti kertoi eilen, että Viivi Pumpanen olisi "kaahannut täysillä" tutkaan Hämeenlinnantiellä. Viivi sanoo, ettei mistään täysillä kaahaamisesta ollut kyse.