Älä ikinä käytä kenkiä sisällä - järkyttävä määrä bakteereja kulkeutuu lattialle
Reshareworthy kertoo tuoreesta tutkimuksesta, jonka Arizonan yliopisot on toteuttanut. Tutkimuksessa saatiin selville, että ihmisten kengät sisältävät keskimäärin 421 000:ta bakteeria. Moni niistä on sellaisia, joihin antibiootitkaan eivät tutkijoiden mukaan toimi.
Suurin osa bakteereista on peräisin lintujen ulosteista, koirien ulosteista sekä yleisten wc-tilojen lattialta kengänpohjaan tarttuneesta liasta.
Kannattaa siis todellakin ottaa kengät pois ennen kuin menee sisälle asuntoonsa.
Lue myös: Raju tulehdus yleistyy Suomessa - voi tappaa koiran vuorokaudessa
Lähde: Reshareworthy
Kilpailut
Uusimmat
Käärijä nähdään Euroviisujen toisessa semifinaalissa
Suomalaismiehen tililtä vietiin yli 80 000 euroa - poliisi varoittaa jälleen huijauksista
Nuoret kokevat taloudellisen tulevaisuutensa olevan heikompi kuin muilla sukupolvilla - syitä monia
Irlannin edustajaa sensuroitiin Euroviisujen semifinaalissa - yritti ujuttaa esitykseen viestin
Massiivinen yleisötapahtuma sotkee liikenteen Helsingissä - katso poikkeukset
Näytä lisää