Kuva: Fotolia

Uskomaton suunnitelma: Tulta syöksevällä lentokoneella tunnissa New Yorkiin

09.12.2015 23:15 - Senni Loikala

Airbus suunnittelee kehittävänsä huippunopean lentokoneen, joka suhahtaa alle tunnissa Euroopasta Yhdysvaltaloihin.

Matkustajalentokoneita valmistava Airbus teki heinäkuussa patentin koneesta, joka matkustaisi Lontoosta New Yorkiin alle tunnissa. Tuolloin luonnoskuva huippunopeasta lentokoneesta paljasti, että alus näytti matkustajakonetta enemmän ohjukselta.

Nyt yhtiö on allekirjoittanut toisen patentin lentokoneesta, joka pystyisi lentämään Euroopasta Yhdysvaltoihin alle tunnissa. Tuoreen patentin kuvaluonnoksesta näkee, että uusi lentokone muistuttaa tavanomaista matkustajalentokonetta.

Huippunopean lentokoneen takaosassa tulee olemaan uudenlainen moottori, joka näyttää syöksevän avaruusaluksen lailla "tulta". Kone pystyisi nousemaan vähintään sadan kilometrin korkeuteen ja kiitämään siellä yli neljä kertaa ääntä nopeammin. Lentokone laskeutuisi samalla tavalla, kuin tavalliset matkustajakoneet.

(kuva: YouTube)

Koska kyseessä on yhtiön tekemä patentti, se ei vielä tarkoita, että huippunopea lentokone saadaan varmasti kehitettyä. Se on kuitenkin mahdollista, että pääsemme lähivuosina tunnissa Yhdysvaltoihin.


LUE MYÖS: Asiat, jotka kannattaa tehdä ennen reissua - 10 kohdan check-list lomailijalle

Lähde: Tech Insider

Kilpailut

Uusimmat