Kuva: Fotolia

Lankesitko talven yleiseen meikkimokaan? Lue suomalaisen asiantuntijan neuvot

22.01.2016 19:26 - Senni Loikala

Lämpötilojen vaihtelut saavat meikin leviämään helposti. Sen vuoksi kannattaa valita talvikuukausille sopiva meikkivoide.

Talvella kannattaa hankkia meikkivoide, joka ei sisällä vettä. Idols-kilpailijoita aiemmin stailannut hius- ja meikkitaiteilija Ida Jokikunnas kertoo, että pakkasella meikin sisältämä vesi jäätyy kasvoille. Kun tuote sulaa myöhemmin sisällä, alkaa meikki levitä kasvoilla.

- Suurimmassa osassa meikkivoiteissa on vettä, mutta niiden käyttämistä pitäisi välttää talvella. Meikkiä ostaessa kannattaa katsoa, ettei tuoteselosteessa lue sanaa ”aqua”, Jokikunnas selvittää.

- Toki vesipitoisia meikkivoiteita voi käyttää, mutta silloin pitää olla laadukas primer eli meikinpohjustusvoide. Herkkäihoisten ei kannata silloinkaan käyttää vettä sisältäviä meikkejä, hän jatkaa.

Kaikki eivät välttämättä ole tienneet, ettei vesipitoista meikkivoidetta kannata käyttää talvisin.

Ratkaisu kestävään meikkiin

Jokikunnas suosittelee mineraalipohjaisten meikkien käyttöä erityisesti talvella. Ne kestävät lämpötilan vaihteluita muita tuotteita paremmin, joten meikki myös pysyy paikoillaan helpommin.

Ripsiväristä ja eye linerista kannattaa valita vedenkestävät versiot talvella, Jokikunnas neuvoo. Luomiväreistä kannattaa valita voidemainen versio puuterimaisen sijaan.

- Voidemaiset luomivärit kestävät paremmin lämpötilojen heittelyä ja niitä on helpompi korjata sormella – kun taas puuterimainen luomiväri urautuu luomivakoon, eikä sille enää voi mitään ilman suteja ja luomivärejä, asiantuntija perustelee.


Pääset lukemaan lisää meikkaamisesta, muodista ja kauneudesta Jokikunnaksen Ida iholla -blogista.

Lue myös: Sotkeeko pipo kampauksesi? Kokeile talven boheemia hiustrendiä

Kilpailut

Uusimmat