Kuva: Fotolia

11 kertaa, kun elokuvat valehtelivat meille seksistä

16.02.2016 18:15 - Emma Ylistalo

Kondomikeskustelut ja nolot alusvaatteet ovat useimmille tuttuja, mutta elokuvien seksikohtauksissa niitä ei näy.

Vaikka aikuisina varmasti tiedämme, ettei seksi ole aina sellaista kuin elokuvissa, saatamme välillä unohtaa totuuden. Muisttútuksena tähän, lue alta 11 kohtaa, jotka todellisuudessa menevät aivan toisin kuin elokuvissa.

1. Oikean hetken valitseminen

Elokuvissa hetki on aina oikea. Kumpikin hahmoista tietää tasan tarkkaan milloin suudelma on tulossa ja kuinka siitä edetään. Todellisessa elämässä kumpikaan ei ole aivan varma, mitä on tapahtumassa seuraavaksi, vaan hetki on luultavasti ennemminkin kiusallinen kuin seksikäs.

2. Musiikki

Jos elokuviin on uskominen, orkesteri alkaisi soittaa hetkeen sopivaa musiikkia aina kun hommat alkavat edetä makuuhuoneessa. Todellisuudessa taustamusiikin korvaa televisoista tulevat iltauutiset tai yläkerran lapsen jatkuva huuto. Viikonloppuyönä taas voi kuunnella muiden juhlijoiden huutelua kadulta.

3. Vaatteiden riisuminen

Hollywood-elokuvat ovat onnistuneet tekemään myös vaatteiden riisumisesta seksikästä. Tosielämässä tämäkin on toisin. Pillifarkkujen riisuminen sulvasti on silkka mahdottomuus ja poolopaidan seksikkäästi riisuminen myös yhtä hankalaa.

4. Yhteensopivat alusvaatteet

Miten elokuvissa naiset osaavat aina valita uusimmat, seksikkäimmät ja varmasti yhteensopivat alusvaatteet ennen romanttista hetkeä? Jokainen nainen varmasti tietää sen tilanteen, kun on ollut aivan varma, että makuuhuoneen puolella ei tule tänä yönä tapahtumaan mitään. Ja sitten makaatkin häpeissäsi kymmenen vuotta vanhoissa Snoopy-alushousuissa jonkun kuuman komistuksen sängyssä.

5. Siirtyminen

Lempisarjaa katsoessasi huomaat, kuinka ovensuussa suuteleva pariskunta siirtyy sulavasti makuuhuoneen puolelle ja sänkyyn - ilman kankeutta tai kompastelua. Todellisuudessa huitaiset vähintäänkin kerran tulevaa seksikumppaniasi samalla kun kiihkoissanne yritätte ottaa kenkiä pois jalasta. Jos tämä kaikki vielä tapahtuu alkoholin vaikutuksen alaisena, on siitä sulavuus entistäkin kauempana.

6. Kondomikeskustelu

Asia, jota ei ikinä näe elokuvissa. Kukaan ei varmasti ole koskaan nähnyt Ryan Goslingin pysäyttävän kiihkeää hetkeä vain laittaakseen valot päälle ja kaivaakseen kondomia yöpöytänsä laatikosta.

7. Rytmiin pääseminen

Elokuvissa pariskuntien ei tarvitse huolehtia toiseen tutustumisesta tai pohtia sitä, mistä toinen nauttii. Niissä molemmat jotenkin kummasti osaavat saada toisen nauttimaan, kuin olisivat tehneet saman asian vaikka kuinka monta kertaa, huolimatta siitä, että tämä on ensitapaaminen. Oikeasti mietit kuumeisesti, mistä toinen nauttii tai kuinka kertoisit hänelle, että hänen yksitoikkoinen työskentelynsä ei oikein miellytä. 

8. Asentojen vaihtaminen

Elokuvissa asennot vaihtuvat ilman sen kummempaa keskustelua, mutta silti sulavasti. Todellisuudessa keskustelu on varmaan jotakin seuraavan kaltaista: "pitäisiköhän, uh, jos minä siirryn tänne, köh, odotas, jos sitten näin" ja raajat ovat silti aivan väärässä paikassa.

9. Orgasmi

Elokuvissa kumpikin saavuttaa huipun täysin samalla hetkellä, vaikka he eivät olisi tavanneet koskaan aikaisemmin. Oikeassa elämässä toinen on varmasti toista nopeampi, ellei sitä lopeteta jo aikaisemmin sen takia, että hommat eivät lauantain pikkutunteina syystä tai toisesta luista.

10. Sotkujen siivoaminen

Seksin jälkeen vessaan vaappuminen tai sotkujen siivoaminen näyttää todellisuudessa hieman erilaiselta kuin elokuvassa. Niissä Mila Kunis makaa seksikkäänä sängyllä, eikä sotkusta ole tietoakaan.

11. Orgasmin jälkeinen hehku

Näyttelijöiden seksin jälkeinen hehku on myös jotain, jota harvoin näemme omasta peilistämme. Sieltä takaisin katsoo hikinen ja punainen naama, jossa hiukset ovat aivan sekaisin ja ripsivärit poskilla.


Lähde: Metro

Lue myös: Miehet paljastivat salaiset seksirituaalinsa

Kilpailut

Uusimmat