Kuva: Fotolia

Seksiin liittyvät yleisimmät valheet listattiin - oletko syyllistynyt samoihin lauseisiin?

20.01.2016 22:15 - Pauliina Jokinen

Tutkimusten mukaan valehtelemme keskimäärin kaksi kertaa päivässä.

Kyseessä voi olla pieniä valkoisia valheita tai suuria salaisuuksia. Toisinaan valheita lipsahtaa myös makuuhuoneen puolella. Silloin valheen syynä on usein joko halu suojella kumppania ikäviltä totuuksilta tai saada seksielämä kuulostamaan mielenkiintoisemmalta kuin se todellisuudessa on.

”Kyllä, saimme orgasmin samaan aikaan”

Myytti yhtäaikaisesta orgasmista on pitänyt pintansa pitkään. Usein miehillä orgasmin saamisessa kestää lyhyemmän aikaa, kuin naisilla, joten usein silloin, kun mies olisi valmis, on nainen vasta puolimatkassa. Keskimäärin orgasmit myös kestävät huomattavasti alle minuutin, joten niiden saaminen yhtä aikaa on myös pieni ihme.

Meillä on jatkuvasti seksiä

Brittitutkimus selvitti englantilaispariskuntien harrastavan seksiä keskimäärin alle kerran viikossa. Se on huomattavasti vähemmän kuin toivottu 2,5 kertaa viikossa ja huomattavasti vähemmän kuin jokaisena päivänä viikossa.

Seksimme on yhtä mielenkiintoista kuin alkuaikoina

Seksi muuttuu usein ajan saatossa intiimimmäksi, rakastavammaksi ja välittäväksi. Mutta mielenkiintoisemmaksi tai jännittävämmäksi? Harvoin.

Vaikka kuinka yrittäisit lisätä intohimoa, on kyseessä edelleen sama kumppani ja sama vartalo ja aivosi tietävät tämän. Psykoterapeutti Ester Perelin mukaan useimmiten himon puutteesta kärsivät ne pariskunnat, joilla on parhaiten toimiva parisuhde.

Rakkaus ja halu tarvitsevatkin eri asioita syttyäkseen: rakkaus syntyy läheisyydestä, varmuudesta ja tunteiden ennustettavuudesta. Himo sen sijaan syntyy "kielletyistä" asioista.

Jos pariskunta hyväksyy muutoksen ja päätyy toteamaan seksin olevan yhtä hyvää, kuin suhteen alkuvaiheilla, mutta vain erilaista, ovat asiat usein hyvin.

En tietenkään puhu seksiongelmistamme muille

Yhdysvaltalaistutkimuksen mukaan 63 prosenttia pareista on puhunut suhteensa ongelmista suhteen ulkopuolisille henkilöille. Keskusteluista lähes 38 prosenttia käsitteli seksiä.

En ole koskaan näytellyt orgasmia

Jos lause kuuluu miehen suusta, voi se pitää paikkaansa. Tutkimuksen mukaan miehet saavat yhdynnässä orgasmin 90 prosentin todennäköisyydellä, kun naisilla vastaava luku on 25 prosenttia. 80 prosenttia naisvastaajista kertoi esittäneensä orgasmin saamisen.

Lue myös: Allergiaa tai masennusta - voiko seksi tehdä sinut kipeäksi?

Lähde: Daily Mail

Kilpailut

Uusimmat