Kuva: Fotolia

Ensitreffien kolme ohjenuoraa - tärkeimpänä rehellisyys

07.04.2016 22:45 - Senja Rapila

Kuinka paljon asioita ensitreffeillä kannattaa jakaa itsestään?

Missä vaiheessa tapailua on oikea vaihe avautua elämän synkimmistä arvista? Ei ehkä ihan ensitreffeillä kuitenkaan, mutta niistä on tärkeää puhua jossain vaiheessa, jos ne vaikuttavat suhteen muodostumiseen.

Jos olet ollut aiemmin väkivaltaisessa suhteessa, olet tavallasi traumatisoitunut abortista tai perhesuhteesi vaikuttavat omiin parisuhteisiisi, on tärkeää kertoa niistä tulevalle kumppanille siinä vaiheessa, kun välillenne alkaa kehittyä luottamusta.

Ei ole oikeaa tyyliä käyttäytyä ensitreffeillä, mutta nämä kolme ohjenuoraa kannattaa aina muistaa:

1. Ole rehellinen

Tämä on kaikista tärkein asia ensitreffeillä: ole rehellinen. Niin teet hyvän ensivaikutelman treffikumppaniisi, eikä hän saa missään vaiheessa vääränlaista kuvaa sinusta. Älä kuitenkaan kerro synkimpiä salaisuuksia itsestäsi heti ensimmäisillä treffeillä, sillä se voi pelästyttää deittisi.

Meni keskustelunne kuinka syvälliseksi tahansa, muista rehellisyys. Jos sinusta tuntuu siltä, ettet halua kertoa vielä kaikkea itsestäsi ja vastata tiettyihin kysymyksiin, kerro siitä suoraan. Jos juttunne kestääkin pidempään, valehtelu tulee jossain vaiheessa kuitenkin ilmi. 

2. Hänelläkin on taakkansa

Treffikumppanillasikin on omat taakkansa, esimerkiksi pahoja eroja tai huonoja välejä vanhempiin. Hänestä kuitenkin saattaa tuntua siltä, ettei ongelmia ja huonoja kokemuksia kannata nostaa pöydälle - missään vaiheessa.

Deittiäsi saattaa pelottaa, ettet ymmärrä häntä, joten ole ymmärtäväinen ja kuuntele häntä. Kerro hänelle rohkeasti omista ajatuksistasi ja näytä, että luotat häneen.

3. Älä tuomitse

Haluaisitko sinä, että sinut tuomittaisiin ensitreffeillä menneisyytesi vuoksi? Tai niiden asioiden vuoksi, joita olet joutunut viimeaikoina kokemaan? Et tietenkään. 

Jos treffikumppanisi päättää kertoa sinulle jo ensimmäisillä treffeillä henkilökohtaisia asioita itsestään, kuuntele ja ole ymmärtäväinen. Meillä jokaisella on taakkamme, joita emme halua muiden arvostelevan. Se, että hän kertoo sinulle salaisuuksiaan, kertoo, että hän luottaa sinuun.

Lähde: Elite Daily

Lue myös: Miten pitkään lemmenleikit keskimäärin kestävät? Tutkimus selvitti

Lue myös: Onko unelmakumppanisi fiksu? Kokeile, paljastaako miesmakusi ammattisi

Kilpailut

Uusimmat