Kuva: Fotolia

Naisten suuri seksihuoli todistettiin turhaksi

02.12.2015 23:15 - Emma Ylistalo

Tutkimuksen mukaan naiset kokevat miesten erektion olevan heidän vastuullaan. Totuus on kuitenkin aivan toinen.

Tuoreen tutkimuksen mukaan noin 66 prosenttia naisista uskoo, että miehen erektio on ainakin osaksi heidän vastuullaan. Tutkimusta varten haastateltiin yli 14000 miestä ja naista heidän parisuhdetilanteestaan ja seksielämästään. Kun he olivat analysoineet tutkimustulokset, selvisi, että suurin osa naisista koki miehen erektion aikaansaamisen heidän asiakseen.

Totuus on kuitenkin, että seksiin tarvitaan kaksi ja näin ollen myöskään miehen erektio ei ole ainoastaan naisen vastuulla. Naiset haluavat muutenkin miellyttää makuuhuoneen puolella, sillä osa naisista myös teeskentelee orgasmin pönkittääkseen kumppaninsa egoa. Jos miehellä on tapana kertoa, kuinka naisen upea vartalo saa haluamaan häntä, saattaa nainen myös helposti ajatella, että on hänen oma vikansa, jos miehellä ei seiso.

Toinen tutkimuksen tekijöistä Ian Kerner kuitenkin kertoo että biologisesti ajateltuna naisella ei ole oikeastaan mitään kontrollia tämän asian suhteen. Jos mies ei saa erektiota, asiaan voi olla monta syytä. Jokin lääkitys, stressi, terveydentila, uniongelmat tai tupakoiminen voivat kaikki olla mahdollisia syitä sille, miksi hommat eivät toimi - vaikka hän olisi kuinka innoissaan nähdessään sinut alasti.

Häpeä on usein syynä siihen, miksi miehet eivät halua puhua asiasta. Myöskään sinun ei siis kannata tehdä asiasta numeroa, jos et halua saada tilannetta vieläkin hankalammaksi. Älä syytä asiasta itseäsi, vaan rentoudu! Mies keksii kyllä luultavasti keinon saada sinut tyytyväiseksi.


Lue myös: Seksiä kuoleman jälkeen, orgasmin avulla raskaaksi... Historialliset seksimyytit koottiin

Lähde: Women's Health

Kilpailut

Uusimmat