Kuva: Fotolia

Pariskuntien arkiset rakkaudenosoitukset: "Lämmitän hänen puolensa sängystä valmiiksi" 

26.12.2015 20:15 - Emma Ylistalo

Parisuhteessa on tärkeää piristää toista pienillä teoilla. 

Mikä saa pariskunnan pysymään yhdessä vielä vuosienkin jälkeen? Syynä voivat olla pienet arkiset teot, joilla toista autetaan päivästä toiseen. Se voi olla hartiahieronta työpäivän päätteeksi, muistutus aamun vitamiineista tai peiton tuominen sohvalle, ennen kuin kumppani ehtii edes mainita, että hänellä on kylmä.

Lue alta, mitä muuta ihmiset tekevät kumppanilleen tehdäkseen tämän onnelliseksi.

"Kun kokkaan, annan hänelle paremman näköisen annoksen. Olen syönyt todella rumia munakkaita tämän takia."

"Tiskaan tiskit. Paljon romanttisempaa kuin kukat."

"Annan hänelle pekonini. Minun pekonini. Jos se ei ole merkki rakkaudesta, en tiedä mikä on."

"Nousen ylös ja haen hänelle vettä, vaikka olisin niin mukavasti sohvalla, että en todellakaan haluaisi nousta."

"Minun isäpuoleni laittaa äidilleni joka aamu valmiiksi kahvin ja ihanan viestin kun hän herää. Joka ikinen aamu kuuden vuoden ajan."

"Kylminä öinä makaan hänen puolellaan sänkyä ennen kuin hän tulee sänkyyn lämmittääkseni sen valmiiksi."

"Joka aamu ennen kuin lähden töihin puhdistan hänen autonsa jäästä ja lumesta ennen kuin puhdistan omani."

"Annan hänelle hyvän tyynyn kun nukumme yhdessä."

"Teen hänelle kupin teetä ennen kuin hän edes pyytää."

"Laitan hänen pyyhkeensä patterille siksi aikaa kun hän on kylvyssä tai suihkussa."

"Kun näen hänen katsovan jotain tuotetta kaupassa, menen salaa takaisin ja nappaan siitä kuvan. Ostan sen hänelle myöhemmin ja hän on ymmällään siitä, kuinka voin aina tietää, mitä hän haluaa."

"Laitan hänen puhelimensa lataukseen ennen kuin menen nukkumaan, jos hän on itse unohtanut tehdä sen. Sillä, että puhelin on ladattuna aamulla sammuneen sijaan voi olla suuri merkitys päivään."

"Joka viikonloppu isäni tankkaa äitini auton bensatankin täyteen, jotta se on valmiina tulevaa viikkoa varten."


Lue myös: Miehen vaimolleen antama huomio ihastuttaa - tekee hänet onnelliseksi kymmenen tavan avulla

Lähde: Metro

Kilpailut

Uusimmat