Mari Valosaaren treenivinkit pienen lapsen äidille

31.05.2015 14:15 - Tiina Svensk

Äidin arki on kiireistä, eikä kuntosalille aina ehdi. Onneksi treenata voi myös kotona, ja perheen pienimmän voi ottaa mukaan kuntoiluhetkeen!  

Pienen lapsen äidillä ei välttämättä ole aikaa käydä kuntosalilla, mutta se ei silti tee säännöllisestä treenaamisesta mahdotonta. Fitness-ammattilainen ja pian kaksivuotiaan pienokaisen äiti Mari Valosaari kertoo Voicelle treenivinkkejä, joita on helppo sisällyttää lapsiperheen arkeen.

Treeniä lapsen kanssa

- Vaunulenkkien aikana tehdyt askelkyykyt ovat ihan parhain liike. Vaunuista on helppo ottaa tukea ja ne on helppo sisällyttää lenkkiin, Valosaari opastaa.

Treeniliikkeitä voi sisällyttää myös muihin yhteisiin hetkiin lapsen kanssa. Valosaari opastaa tekemään esimerkiksi vatsalihasliikkeitä tai treenata reisilihaksia samalla, kun lueskelee kirjaa lattialla lapsen kanssa. Jalkoja voi treenata yksinkertaisilla jalannostoilla kylkimakuultaan.

- Lapsista on myös superhauskaa olla osana treeniä, esimerkiksi ihan kyykkyjä voi tehdä yhdessä lapsen kanssa. Tai sitten lasta voi käyttää painona: Pienokaista voi nostella ylös ja saat samalla käsitreeniä. Lapsen voi nostaa myös lisäpainoksi harteille lenkillä, Valosaari luettelee erilaisia treenimahdollisuuksia.

Hyödynnä lapsiparkki

Kuntosalille aktiivinen treenaaja ei kuitenkaan lasta ottaisi mukaan, sillä ympäristö on uteliaalle pienokaiselle liian vaarallinen:

- Muut treenaajat saattavat vahingossa teloa lasta tai lapsi voi satuttaa itsensä raskaiden ja irtonaisten painojen läheisyydessä. Se on vaarallinen paikka lapselle, Valosaari toteaa. Salitreeniä kaipaavan äidin kannattaakin panostaa silloin keskukseen, jossa on lapsiparkki.

Lue myös: Äitinä oloko helppoa? Tutkimus selvitti kuinka hurjan monta asiaa äidit päivittäin hoitavat

Kilpailut

Uusimmat