Kuva: AOP

Kolmen kimppa johti 60 ihmisen tappeluun? Silminnäkijä kertoo risteilyn erikoisesta käänteestä

09.07.2022 20:15 - Iiro Myllymäki

Laivamatkustajan mukaan kahakka sai alkunsa pettämissyytöksistä. Tappelun aikana muun muassa rikottiin olutpulloja.

New Yorkiin matkalla olleella Carnival Magic -risteilyaluksella puhkesi joukkoriita kesäkuun lopussa. Fox News kirjoittaa tapauksesta, joka silminnäkijän mukaan sai alkunsa kolmen kimpasta ja pettämissyytöksistä.

Matkatoimiston työntekijä Theresa James kertoo julkaisulle, että tappelu alkoi juuri ennen kahta aamuyöllä aluksen viidennessä kerroksessa, missä laivan yökerho ja kasino sijaitsevat. James kertoo seuranneensa tilannetta sivusta. Hänen kuulemansa mukaan kärhämä sai alkunsa laivamatkustajien välisestä kolmen kimpasta, johon osallistuneiden henkilöiden kumppanit alkoivat syyttää kumppaneitaan pettämisestä.

Silminnäkijän mukaan tappelun tuoksinassa rikottiin olutpulloja ja eräs nainen saattoi saada haavan sirpaleesta. Hänen mukaansa kahakka kesti noin tunnin, ja yhteensä jopa 60 ihmistä saattoi olla mukana välienselvittelyssä. Videoilta näkyy, että ihmisjoukko ajautui käsirysyyn keskenään. James kuitenkin kertoo Fox Newsille, että riitely ei ollut koko ajan fyysistä tappelua. Hänen mukaansa tappeluun osallistuneet matkustajat olivat ”typerästi käyttäytyneitä hölmöjä”.

New York Post kirjoittaa, että Jamesin mukaan risteilyaluksen turvahenkilöstö joutui kutsumaan Yhdysvaltain rannikkovartioston apuun, jotta riita saatiin päätökseen.

Jotkut risteilyllä olleet jakoivat riidasta materiaalia myös sosiaalisessa mediassa. Eräs tapahtuneesta twiitannut matkustaja kertoi Twitterissä, että tappelu vaikutti alkavan kuin tyhjästä hänen ollessaan baarissa. Hänen mukaansa jotkut kahakan osapuolet haavoittuivat lasinsiruista. Videota tappelusta voit katsoa Fox Newsin sivuilta.

Fox News kertoo, että laiva saapui määränpäähänsä ajallaan. Ei ole tiedossa, pidätettiinkö ketään tappelun seurauksena.

Lue myös: Evelina keskeytti laivakeikkansa kuultuaan yleisöstä kaksi sanaa - kertoo nyt tilanteesta

Lue myös: MTV: Sampo tallensi kameralle vaarallisen tilanteen liikenteestä - "Mitä lie kuski teki"

Lähteet: Fox News, New York Post 

Kilpailut

Uusimmat