Kuva: Shutterstock

Nuori nainen Niah, 21, on allerginen vedelle - avautuu hankalasta arjestaan

10.05.2019 20:15 - Katariina Auvinen

Niah Selway voi juoda vettä, mutta sitä ei saa joutua tippaakaan hänen iholleen.

Vettä kutsutaan myös elämän eliksiiriksi, jota ilman ihminen ei pärjää. Sen takia onkin mahdotonta kuvitella, että joku olisi allerginen vedelle, mutta eräs brittiläinen nainen sai todella harvinaisen allergisen reaktion vedestä. 

Niah Selway, 21, on kertonut elämästään vesiallergian kanssa. Veden lisäksi Selway on allerginen hänen omalle hielleen ja kyynelille. Naisen allergia on niin paha, että jopa yksi tippa aiheuttaa hänen iholleen valtavan poltteen, joka kestää tunteja. 

Selwayn sisäelimet eivät reagoi veteen, joten hän voi kyllä juoda sitä, mutta jos vesi koskettaa hänen ihoaan, se on eri asia. Nainen on kertonut arjestaan YouTube-kanavallaan, jossa hänellä on jo yli 10 000 seuraajaa. 

Selwayn mukaan hänen allergiaansa ei ole olemassa lääkettä, joka auttaisi. Ongelmallisinta on peseytyminen. Kun nainen peseytyy, hänen kehoaan polttelee tunteja sen jälkeen. Siksi se on hänelle kuin kidutusta. 

- Olen tehnyt peseytymisrutiineja itselleni. Esimerkiksi pesen hiukseni erikseen, enkä suihkussa, koska se ei ole aivan niin tuskallista. Joskus kun saan reaktion alan itkemään, mutta sitten kasvojani polttelee, koska kyyneleet aiheuttavat allergiaa myös, hän kertoo LADbible-julkaisulle. 

Selway koki ensimmäisen kerran allergisen reaktion ollessaan viisivuotias. Sen jälkeen hänen tilansa on vain pahentunut, mitä vanhemmaksi nainen on tullut. Nainen sanoo, että hänen perheensä ja poikaystävänsä ovat olleet syyt, joiden takia hän jaksaa päivästä toiseen. He ovat auttaneet nuorta naista paljon. 

- Perheeni on ollut mahtava ja he auttavat minua muun muassa tiskeissä, hän kertoo. 

Lue myös: Myös alkoholille voi olla allerginen - katso millaiset oireet kertovat yliherkkyydestä

Lue myös: Naisen kotivärjäys meni hirveällä tavalla pieleen - pää turposi kaksinkertaiseksi

Lähde: LADbible 

Kilpailut

Uusimmat