Kuva: Shutterstock

Naisen kotivärjäys meni hirveällä tavalla pieleen - pää turposi kaksinkertaiseksi

29.11.2018 17:15 - Katariina Auvinen

Pariisilainen Estelle halusi kertoa oman tarinansa, jotta ihmiset tekisivät allergiatestin ennen värin levittämistä.

Hiusväripakettien sivussa lukee aina varoitusteksi, jossa värjääjän suositellaan tekevän allergiatesti ennen värjäystä. Hyvin harva kuitenkaan tekee testiä kotivärjäyksen yhteydessä. Eräs pariisilainen nainen, Estelle, 19, päätti kuitenkin kertoa oman tarinansa, jotta ihmiset todellakin ottaisivat allergiatestin vakavasti ja tekisivät sen. 

Estelle päätti värjätä omat hiuksensa, mutta sai todella vakavan allergisen reaktion väristä. Suurin osa kestoväreistä sisältää parafenyleenidiamiinia eli PPD:tä, jolle myös Estelle altistui. Naisen pää turposi kaksinkertaiseksi ja hänen oli hyvin vaikea hengittää. Asiasta ovat uutisoineet muun muassa LADbible-julkaisu sekä LeParisien

(kuva: YouTube)

PPD imeytyy ihon kautta verenkiertoon ja voi aiheuttaa sitä kautta allergisia oireita. 

Estellen mukaan hän osti hiusvärin paikallisesta supermarketista ja seurasi tarkasti väripaketissa olleita ohjeita. Naisen mukaan hän tunsi todella kovaa kihelmöintiä ja poltetta päänahkassaan heti värin levittämisen aikana, mutta ajatteli sen menevän ohitse. 

Nainen huolestui todella, kun hänen päänahkansa alkoi turpoamaan. Hän pesi hiusvärin pois ja otti allergialääkettä ennen kuin meni nukkumaan. Aamulla kuitenkin kaikki oli pahemmin. Hänen päänsä oli kokonaan turvonnut, silmät muurautuneet melkein umpeen ja hänen oli vaikea hengittää. 

Hän hakeutui lääkäriin, joka määräsi naiselle vahvoja lääkkeitä, jotta reaktio saataisiin laskemaan. 

Estellen mukaan hän oli saanut pienen allergisen reaktion toisesta hiusväristä aikoja sitten, mutta ei ajatellut sen uusiutuvan millään tavalla. 

- En halua, että kenellekään muulle käy samalla tavalla, joten haluan sen vuoksi kertoa oman tarinani, hän kertoo. 

(kuva: YouTube)

(kuva: YouTube)

Lue myös: Mitkä hiusvärit ovat muodissa ensi vuonna? Trendikkäimmät sävyt koottiin yhteen

Lue myös: Ihastuttava punainen on syksyn trendikkäin hiusväri - sopii rohkealle

Lähde: LADbible & LeParisien 

Kilpailut

Uusimmat