Kuva: Bauer Media

Some kuhisee maksalaatikkojoulutortuista - maistuiko herkku Kimmo Vehviläiselle ja Minna Kuukalle?

28.11.2023 20:15 - Reija Saarinen / reija.saarinen@bauermedia.fi

Joulutortuista on saatu tällekin vuodelle uusi versio.

Lähes joka joulu perinteinen joulutorttu saa uudenlaisen version. Kuluneina vuosina on nähty niin vihreillä kuulilla täydennettyä torttua kuin erilaisilla suklailla maustettuja. Tänä vuonna somessa on aiheuttanut kuhinaa versio, joka kuulostaa äkkiseltään hyvinkin erikoiselta. Nyt lehtitaikina täytetään nimittäin mielipiteitä jakavalla maksalaatikolla.

Ravintoloitsijana tunnettu Lauri Kaivoluoto julkaisi omalla Instagram-tilillään muutama päivä sitten videon maksalaatikkotortuista ja sai aikaan kuhinaa. Tuo kuhina innoitti myös Radio Novan Aamua aamuleipomuksiin.

Maksalaatikon lisäksi torttuihin sujautettiin myös puolukkahilloa, aivan kuin Kaivoluodonkin tortuissa. 

Ensipuraisua seuranneet reaktiot kertovat sen, että kyseessä mitä ilmeisemmin on toimiva yhdistelmä.

- Tämä on kuin Tanssii tähtien kanssa -finaali, hehkuttaa Vehviläinen erikoista makuyhdistelmää. 

Videon torttujen teosta ja maistelusta pääset katsomaan alta. Jos video ei näy, löydät sen myös täältä.

Radio Nova ja Voice.fi ovat osa Bauer Mediaa.

Lue myös: Oletko jo kokeillut joulun hittiherkkua? Katso piparitorttujen helppo ohje

Lue myös: Nyt laitetetaan karkkeja joulutortun täytteeksi - 10 jännittävää vaihtoehtoa luumuhillon tilalle

Kilpailut

Uusimmat