Kuva: Shutterstock

"Huumetilanne on jo pitkään huonontunut" - THL:n mukaan huumeet ovat Suomessa yhä näkyvämpi ilmiö

20.12.2023 08:25 - Reija Saarinen / reija.saarinen@bauermedia.fi

Noin joka toiselle suomalaisella on joskus tarjottu huumeita.

THL:n eli Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen Päihdetutkimus (Huumekysely) 2022 osoittaa, että huumeet ovat Suomessa yhä näkyvämpi ilmiö. Tietojen mukaan huumeita on viimeisen vuoden aikana tarjottu joka viidennelle. Noin joka toiselle niitä on tarjottu joskus. 

Kyselyn mukaan kokeilu ja käyttö on yleisintä 25–34-vuotiaiden ikäryhmässä. Erityisesti 35–44-vuotiailla miehillä kannabiksen ja amfetamiinin käyttö sekä eri aineiden samanaikainen käyttö on yleistynyt muita ikäryhmiä voimakkaammin 2010-luvulla. 

- Huumeisiin liittyvät ilmiöt ja haitat ovat olleet viime vuosina paljon esillä. Havahtuminen esimerkiksi nuorten huumekuolemien lisääntymiseen lienee tehnyt huumeongelmaa näkyvämmäksi. Huumeongelmaa suurena pitävien osuus kasvoi myös 1990-luvun loppupuolella, jolloin muun muassa heroiinin käyttö ja siihen liittyvät kuolemat hetkellisesti yleistyivät, toteaa THL:n erikoistutkija Karoliina Karjalainen

- Useat eri mittarit osoittavat, että Suomen huumetilanne on jo pitkään huonontunut. Jotta trendin suunta saataisiin muuttumaan, uudenlaisia keinoja ja lähestymistapoja tarvitaan.”

Myös asenteissa muutosta

Huumeiden käyttöön liittyvät asenteet ovat lieventyneet jo pitkään. Vuoden 2022 Huumekyselyssä 30 prosenttia vastaajista oli sitä mieltä, että huumeita voi käyttää myös sellaisella kohtuullisella tavalla, josta ei aiheudu ongelmia. Vastaava osuus oli seitsemän prosenttia vuonna 1992 ja 15 prosenttia vuonna 2010, joten suurin muutos on tapahtunut viimeisen vuosikymmenen aikana. 

Esimerkiksi riskikäsitykset ovat lieventyneet eniten kannabiksen osalta, kun taas muiden huumeiden käytön riskeihin suhtaudutaan pääosin kriittisesti. 

- Vaikka eroja kannabiksen ja muiden huumeiden välille tehdäänkin, muun muassa ekstaasin ja amfetamiinin kokeiluihin liittyvät riskikäsitykset ovat myös tasaisesti lieventyneet, kertoo Karjalainen. 

Lue myös: HS: Huumekokeilut lisääntyneet etenkin yhdessä ryhmässä

Lue myös: 20 vuoden huumehelvetistä selviytynyt Riikka auttaa nyt muita ja kertoo, millaista on olla koditon

Lähde: THL

Kilpailut

Uusimmat