Ilmiöstä tuli pysyvä - yhä tuoreemmat parit hakevat apua haluttomuuteen

23.01.2013 13:45 - Niina Jokiaho

Monen parin seksielämä lässähtää jo parin vuoden seurustelun jälkeen.

Halu saada kokoa ajan enemmän ja aina vaan paremmin näkyy myös Väestöliiton seksuaaliterveysklinikalla. Yleensä suhteen seksiongelmiin haetaan apua vasta pidemmissä suhteissa, mutta nykyään seksuaaliterapeutin puoleen kääntyy myös paljon pareja, jotka ovat olleet yhdessä vasta vuoden, pari.

- Aiemmin pari vuotta oli vielä sellainen aika, jolloin suhde vielä kukoisti ja siitä löytyi jatkuvasti jotain uutta ja jännittävää. Nykyisen, nopean elinkaaren mukaan suhde on seksuaalisessa mielessä ohi jo parissa vuodessa, kertoo seksologian johtava asiantuntija Tarja Santalahti Väestöliitosta.

Seksologi selittää ilmiön johtuvan siitä, että nykyään asioiden on totuttu etenevän nopeasti ja tarjoavan jatkuvasti jotain uutta.

- Ihmisten kyky sietää pettymyksiä on nykyään huono. Petytään helposti, odotuksetkin ovat usein melko suuria, Santalahti toteaa.

Santalahti tapaa vastaanotollaan päivittäin potilaita, jotka tarvitsevat apua haluttomuuteen, parisuhdeongelmiin ja muihin seksiin liittyviin vaikeuksiin. Ensimmäisen kerran tuoreiden parien ongelmiin liittyvä ilmiö havaittiin vuonna 2007 tehdyssä Väestöliiton Halu&intohimo -tutkimuksessa. Vielä neljä vuotta aiemmin ilmiötä ei näkynyt.

Santalahden mukaan kyse on nimenomaan nuorten ongelmasta.

- Tässä iästä on etua. Mitä vanhemmaksi tulee, sitä helpommin pystyy arvioimaan omaa itseään ja odotuksiaan - ja kestämään myös pettymyksiä, jos kaikki ei menekään aina niin kuin pitäisi.

Lisätietoa seksuaalisuudesta ja seksuaalineuvonnasta täältä.

Kilpailut

Uusimmat