Taikauskoiset huomio, tänään on liikkeellä tuplasti epäonnea

13.06.2014 18:19 - Senni Loikala

Tänään on totisesti epäonninen päivä, mikäli on yhtään taipuvainen taikauskoisuuteen.  

Mikäli olet vähänkään taikauskoinen, saatat tahtoa viettää rauhallista koti-iltaa tänään. Syitä on kaksi. Ensimmäinen niistä on päivämäärä, perjantai 13, joka uskomusten mukaan tietää epäonnea. Esimerkiksi Voicen toimituksessa vieraillut iskelmätähti Jari Sillanpää kertoi joutuneensa pieneen onnettomuuteen liikenteessä tänään. Pakettiauto ajoi kylkeen ja pellit ruttaantuivat.

Toinen syy löytyy tänään koittavasta täysikuusta. Uskomusten mukaan osa ihmisistä kärsii kuuhulluudesta, eli he alkavat tällöin käyttäytyä fanaattisesti. Legenda kertoo, että ihmissudet muuttuisivat pedoiksi täysikuun aikaan. Tällöin sudet ulvoisivat täysikuulle.

Näin ollen tälle perjantaille on osunut tupla-annos epäonnea, mikäli siihen tahtoo uskoa.

Kilpailut

Uusimmat