Kaikki artikkelit

Usein kuulen puhuttavan täysikuun vaikutuksesta muun muassa yöuniin. Mutta mikä on oikea totuus, mihin kaikkeen kuun kierto todella vaikuttaa?
Tänään Suomessa saadaan nauttia täysikuusta ja samalla superkuusta.
Jo ammoisista ajoista asti ihmiset ovat uskoneet, että täysikuu vaikuttaa ihmisten käyttäytymiseen. Monet puhuvat kuuhulluudesta.
Tänään on totisesti epäonninen päivä, mikäli on yhtään taipuvainen taikauskoisuuteen.  
Monet kertovat kärsivänsä unettomuudesta täysikuun aikaan. Nyt on tieteellisesti todistettu, että asia todellakin voi olla näin. 
Täysikuu valaisee taivaalla jälleen ensi viikon tiistaina. Helsingin Sanomin paperiversiossa vastataan tänään täysikuuta koskeviin kysymyksiin ja myytteihin.