Täysikuu ei aiheutakaan outoja tapahtumia - olemmeko vain mielikuvan uhreja?

22.06.2014 21:15 - Eeva Rajala

Jo ammoisista ajoista asti ihmiset ovat uskoneet, että täysikuu vaikuttaa ihmisten käyttäytymiseen. Monet puhuvat kuuhulluudesta.

Aristoteles uskoi, että ihmisen aivot ovat herkät kuun vaikutuksille, sillä aivot ovat niin sanotusti ihmisen nestemäisin elin. Oli asia sitten miten tahansa, kuun vetovoima on todellisuudessa aivan liian pieni, että se vaikuttaisi aivojen toimintaan. Itse asiassa hyttysellä on suurempi vetovoima ihmisen kehoon kuin kuulla.

Täysikuun vaikutuksia synnytyksen käynnistymisiin, sydänkohtauksiin, kuolemiin, itsemurhiin ja väkivaltaisuuksiin on tutkittu jonkin verran, mutta tutkimuksissa näiden tapausten ja kuun välillä on löytynyt vain pikkuruinen yhteys tai ei yhteyttä lainkaan. Eräässä tutkimuksessa tosin täysikuu hidasti aivojen toimintaa hieman. Lue asiasta täältä!

Kuuhulluus on voinut olla aivan laillinen termi entisaikoina ennen kuin esimerkiksi katuvalot keksittiin ja ihmiset nukkuivat enemmän ulkona kuun valossa. Ulkona nukkuville kuun kirkas valo aiheutti univaikeuksia ja tämän myötä ihminen, jolla on taipumuksia mielenterveysongelmiin, saattoi käyttäytyä hyvinkin epävakaasti.

Täysikuulla ja kuun kierrolla on kuitenkin mielenkiintoisia ja mitattavissa olevia vaikutuksia ihmisiin ja luontoon:

- Rantojen saastuminen on suurinta nimenomaan täysikuun aikaan. Tämä on yhdistetty siihen, että kuun kierto vaikuttaa vesien virtauksiin.

- Täysikuun aikaan lemmikkien terveysongelmat kasvavat 20 prosentilla. Tutkijat eivät osaa selittää, miksi näin tapahtuu.

- Monet lääkärit väittävät, että täysikuun aikana sairaalassa on kiireisempää kuin yleensä.

- Saaliseläimet liikkuvat vähemmän täysikuun aikana. Todennäköisesti sen takia, etteivät saalistajaeläimet löydä niitä.

Mutta miksi haluamme uskoa kuuhulluuteen ja siihen, että nimenomaan täysikuu aiheuttaa outouksia? Koska mielikuva täysikuun vaikutuksesta ihmisten käytökseen on niin vakiintunut, ja koska me yhä edelleen vahvistamme tätä mielikuvaa kirjoittamalla ylös asioita, joita tapahtuu nimenomaan täysikuun aikana.

Seuraava täysikuu on 12. heinäkuuta. Tapahtuuko silloin jotain outoa vai onko se yksi yö muiden joukossa?

Lähde: Buzzfeed

Kilpailut

Uusimmat