SS: Lääkäri varoittaa pitämään grilliherkut kaukana koirista: "Lähes aina joudutaan leikkaamaan"

18.07.2014 15:43 - Minna Talstila

Eläinlääkärien mukaan tietyillä grilliruuilla voi olla koiralle todella vaarallisia seurauksia.

Grilliruoalla voi olla koiralle kohtalokkaita seurauksia. Kesällä eläinlääkärin vastaanotolle kiidätetäänkin paljon esimerkiksi maissintähkiä syöneitä koiria. Savon Sanomien tekemän selvityksen mukaan ongelma on valtakunnallinen. 

- Omistajat eivät tajua ongelman vakavuutta. Jo pieni pätkä maissia voi tukkia koiran ohutsuolen ja aiheuttaa hengenvaaran, kertoo eläinlääkäri Sinikka Sarpanen Kuopion Eläinlääkärikeskuksesta. 

Turun Eläinlääkäriasema Pet-Vetistä puolestaan kerrotaan, että maissintähkiä syöneitä koiria tuodaan vastaanotolle joskus jopa 1-3 kertaa viikossa. Eläinlääkäri Sonja Westerholm sanoo kyseisten tilanteiden olevan yleisiä kesällä ja koirat joudutaan lähes joka kerta leikkaamaan.

Aina eläimet eivät välttämättä edes selviydy. Kuopiolaisen Niina Karvosen labradorinnoutaja Leevi kuoli hiljattain, kun maissintähkä tukki sen ohutsuolen. Koira oli omistajien tietämättä käynyt naapurin pihalla ja vasta eläimen ripulointi ja oksentelu sai heidät huolestumaan. Leevi ehti kärsiä oireista viikon ennen kuin pääsi leikkaukseen. Maissintähkän aiheuttama tulehdus oli kuitenkin ehtinyt levitä liian pitkälle eikä mitään ollut tehtävissä.

Maissin lisäksi myös grillitikut ja kananluut aiheuttavat vaarallisia tilanteita, koska ne voivat puhkaista mahalaukun seinämän ja aiheuttaa vatsakalvontulehduksen. Tämäkin voi pahimmillaan johtaa kuolemaan. Epätasaiset ja piikikkäät luut voivat myös jäädä kiinni ruokatorveen ja aiheuttaa haavaumia.

Lähtökohtaisesti koirille ei kannattaisikaan antaa mitään grilliruokia. Kasvikset sekä kana ja liha ilman tikkua ovat kaikista turvallisimpia vaihtoehtoja. Koirille ei kuitenkaan ole hyvä syöttää kanan tai sian luita. Naudan luita pystyy syömään vain osa koirista, sillä joillekin ne aiheuttavat vatsaoireita. Myös sipulin antamista tulisi välttää, koska suuri määrä voi aiheuttaa koiralle myrkytystilan. Sipuli nimittäin hajottaa koiran punasoluja.

Jos kuitenkin havaitsee, että koira on niellyt grillauksesta ylijääneitä luita tai edes osan maissintähkästä, kannattaa eläinlääkäriin hakeutua välittömästi. Palaset voidaan saada pois mahalaukusta tähystyksellä. Jos ne ovat päätyneet ohutsuoleen asti, joudutaan suorittamaan leikkaus.

Aiemmin kirjoitimme ongelmista, jotka ovat jokaiselle koiranomistajalle tuttuja. Lue lisää täältä.

Lähde: Savon Sanomat

Kilpailut

Uusimmat