Facebook-päivitys toi naiselle potkut ennen ensimmäistä työpäivää

08.05.2015 12:15 - Laura Sulkava

Mahtoi olla kavereille kertomista, kun onnistui saamaan potkut työstä jo ennen ensimmäistä työpäivää.

Aina ei välttämättä työskentele paikassa, joka vastaa unelmatyötä. Mielipiteet kannattaa välillä pitää omana tietonaan. Ainakin jos ei halua, että käy kuten 27-vuotiaalle yksinhuoltajaäidille, Kaitlyn Wallsille.

USA:n Dallasissa asuva nainen oli onnistunut saamaan työpaikan paikallisessa päiväkodissa ja hän päivitti aiheesta Facebookissa näin:

Aloitan uuden työni tänään, mutta vihaan totaalisesti työskentelyä päiväkodissa. LOL, kaikki hyvin, minä vain inhoan olla suuren lapsimäärän ympäröimänä.

Julkisesti jaettu päivitys levisi pian lähiseudulle. Uusi työnantaja löysi teksipätkän ja ilmoitti pian, ettei naisen tarvitse tulla töihin. Naisen uusi päivitys uutisen jälkeen kuului:

Luulen, että en voi löytää uutta työtä oman tyhmyyteni takia. 

Tarina on hyvä opetus siitä, että kannattaa aina pohtia kaksi kertaa, kun alkaa haukkumaan työpaikkaa tai oikeastaan mitään muutakaan asiaa sosiaalisessa mediassa. 

Vinkkejä siitä, minkälaiset päivitykset saavat näyttämään sinut tyhmältä muiden silmissä, voit lukea tästä. Ota opiksesi ja vältä hölmöjä kommentteja.

Lähde: Cosmopolitan

Kilpailut

Uusimmat