Kuva: Fotolia

Halvat häät povaavat kestävää avioliittoa - katso, minkä hintaiset juhlat tuovat hyvää onnea

19.09.2016 14:45 - Senni Loikala

Tutkimuksen mukaan vieraita saa olla paljon, mutta häiden kustannukset kannattaa pitää pieninä.

Jos tahdot kestävän avioliiton, kannattaa sinun järjestää suuret, mutta kukkarollesi edulliset häät. Tuoreen, amerikkalaisen yliopiston tekemän tutkimuksen mukaan avioeroon päätyvät kaikista epätodennäköisimmin he, jotka ovat juhlineet häitään suuren vierasjoukon kanssa - mutta pienin kustannuksin. Tutkimuksesta uutisoi Aol.

Kaikista epätodennäköisimmin avioeroon päätyvät parit, joiden häät maksavat noin 900 euroa. Lisäksi parit, joiden häät maksavat noin 18 000 euroa, eroavat 1,6 kertaa todennäköisemmin kuin rakastavaiset, joiden häiden kustannuksiin uppoaa noin 4500 - 9000 euroa.

Bustle-sivuston mukaan tutkimustulos selittyy luonnollisesti sillä, että häihin uppoavat suuret summat aiheuttavat harmaita hiuksia avioparille. Tämä pätee erityisesti pareihin, joilla on jo ennestään velkaa, kuten esimerkiksi opintolainaa.

Tutkimuksesta selvisi myös, että häiden suuri vierasmäärä pienensi avioeroriskiä. Näin ollen häitä kannattaa juhlia näyttävästi, mutta samalla edullisesti avio-onnen takaamiseksi - ainakin, mikäli tätä tutkimusta on uskominen.

Lue myös: 31 ideaa, joilla hääpäivästäsi tulee unohtumaton - katso kuvat

Lue myös: Häät tiedossa: Kuinka päättää, ketkä saavat kutsun paikalle?

Lue myös: Häät eivät aina suju suunnitelmien mukaan: Lue asiat, joihin morsiamen kannattaa varautua

Lähde: Aol.

Kilpailut

Uusimmat