Lapsena kiusatulla Mr Gay World -voittajalla on tärkeä missio

04.12.2014 17:15 - Senni Loikala

Stuart Hatton kruunattiin Mr Gay World -kilpailussa, mikä on mahdollistanut miehelle merkityksellisiä asioita.

Brittiläinen Stuart Hatton, 29, voitti syyskuussa Mr Gay World -kilpailun. Tanssiopettajana työskentelevä Hatton selvittää, mistä viikon kestäneessä kisassa oli kysymys:

- Se ei ole kauneuskilpailu, se on kuin maailman rankin haastattelu. Minun täytyi tehdä kirjallinen koe homojen oikeuksista ja tasa-arvoon liittyvästä tietämyksestäni ja monet vaikutusvaltaiset ihmiset pistivät minut työhaastatteluun.

Voittonsa jälkeen Hattonilla on tärkeä missio. Hän tahtoo pysäyttää homojen kiusaamisen.

- Kuten mediaa seuratessa huomaa, monet lapset päätyvät riistämään henkensä, koska heitä kiusataan heidän homoudestaan, sanoo Hatton.

Hatton joutui itsekin kokemaan kiusaamista lapsena. Hän pystyi kuitenkin puolustautumaan, eikä jäänyt muiden armoille. Hatton uskoo, etteivät kaikki ole yhtä voimakkaita. Sen vuoksi hän on käynnistänyt homojen kiusaamista vastaan taistelevan "So What" -kampanjan.

- Tahdon päästä eroon leimatuksi tulemisesta ja auttaa ihmisiä hyväksymään jokaisen sellaisena, mitä he ovat. Haluan opettaa lapsille homojen tasa-arvoa. Toivon, että se auttaa tulevaisuudessa estämään kammottavia asioita tapahtumasta.

Tulevaisuudessa Hatton kiertää edustamassa ja kampanjoimassa ympäri maailmaa. Tiedossa olevien kohteiden joukossa on muun muassa Etelä-Afrikka, jossa homoja syrjitään.

Seuraava artikkeli: Isän liikuttava kirjoitus leviää netissä: Itkin ilosta poikani kertoessa homoudestaan

Lähde: Daily Star

Kilpailut

Uusimmat