Kuva: Fotolia

Netti räjähti nuorten kuvaamista "mannekiinihaaste"-videoista - oletko jo nähnyt?

07.11.2016 11:45 - Senni Loikala

Videohaaste on syntynyt Yhdysvalloissa. Taustamusiikkina kuullaan useimmiten räppärikaksikon Black Beatles -kappale.

Amerikkalaisten nuorten keskuudessa leviää uusi videohaaste, josta on tullut viraali. Haaste kantaa nimeä ”The Mannequin Challenge” eli vapaasti suomennettuna ”mannekiinihaaste”, ja videot julkaistaan sosiaalisessa mediassa "MannequinChallenge"-alatunnistetta käyttäen.

Haasteen ideana on, että videoilla nähdään kesken toimiensa paikoilleen jähmettyneitä nuoria. Nuoret yrittävät olla hievahtamattakaan videoilla, vaikka he olisivat erikoisessa asennossa tai kädessä olisi höyryävä kahvikuppi.

Videoissa soi yleensä musiikki, ja suosituimmaksi taustalauluksi on noussut amerikkalaisen Rae Sremmurd -rap-duon Black Beatles -kappale.

Ensimmäinen video haasteesta julkaistiin viime kuussa, ja nyt jo sadat ovat osallistuneet haasteeseen.

Haastetta voisi luonnehtia yhdeksi flash mobin muodoksi. Flash mobilla tarkoitetaan tapahtumaa, jossa joukko ihmisiä kerääntyy julkiselle paikalle ja tekee jotakin odottamatonta ennaltasovittuna ajankohtana.

Katso alta netissä leviäviä videoita uudesta haasteesta.

Jos video ei näy, pääset katsomaan sen tästä.

Jos video ei näy, pääset katsomaan sen tästä.

Jos video ei näy, pääset katsomaan sen tästä.

Lue myös: Järkyttävä trendi nuorten keskuudessa: ”Seksirulettibileissä" yhdellä osallistujalla on HIV

Lue myös: Nuoren miehen työhakemus naurattaa - keksi, miten erottua muista hakijoista

Lue myös: Erikoinen trendi: Vanhemmat nimeävät lapsiaan Instagram-filttereiden mukaan

Kilpailut

Uusimmat