Koirien inhoamat asiat listattiin - teetkö vahingossa näitä?

16.02.2015 18:15 - Senni Loikala

Karvaturrit eivät yleensä pidä halatuksi tulemisesta, päidensä paijaamisesta eivätkä monista muistakaan asioista.

Pään paijailu

Koirasta saattaa olla ärsyttävää, jos sen päätä taputellaan tai paijataan. Erityisesti, jos vieraat ihmiset tekevät niin. Jos hauva vetää päätään taaksepäin ja nojautuu poispäin, kun sen päätä paijataan, ei hännänheiluttaja pidä kyseisestä kosketuksesta.

Halailu

Monet koirat eivät pidä halatuksi tulemisesta. Ne saattavat kokea, että ihminen osoittaa sillä tavalla dominoivuuttaan. Se voi saada hauvan olon pelokkaaksi tai uhatuksi. Ennen kuin teet halailusta tavan, pistä merkille, mitä koirasi siitä todella pitää.

Kiusoittelu

Koiria ei saisi ikinä kiusoitella esimerkiksi vetämättä niitä hännästä tai korvista. Jotkut saattavat myös vitsillä haukkua hauvalleen. Useimmista lemmikkinsä kiusoitteluista kannattaa pyrkiä eroon, sillä eläimet tuskin ymmärtävät kiusoitteluiden leikkisää tarkoitusperää.

Tiukka panta

Jos hauvasi kaulapanta on tiukalla, aiheuttaa se eläimelle stressiä. Tällöin koira saattaa haukkua ja käyttäytyä aggressiivisesti, vaikka syytä siihen ei olisi. Puolestaan sopivan löysällä oleva nyöri kaulassa antaa koiralle tunteen vapaudesta.

Ikävät ihmiset

Lemmikkisi ei todennäköisesti pidä kaikista ystävistäsi, sukulaisistasi tai naapureistasi. Jos hauva vetäytyy pois seurasta, ei sitä saisi painostaa tulemaan mukaan. Hännänheiluttajasi luottaa sinuun ja tahtoo sinun suojelevan itseään ihmisiltä, joista se ei pidä.

Tiukka aikataulu

Jos tulet töistä nuutuneena kotiin, rötkähdät sohvalle ja tuijotat silmät vain puoliksi auki televisiota, ei koirasi tunne oloaan rakastetuksi. Tällöin myös hauvan terveys on vaakalaudalla, sillä lemmikit tarvitsevat aktiviteetteja. Jo kymmenen minuutin intensiivinen leikkituokio karvaturrin kanssa saa koiran tuntemaan, että siitä välitetään.

Ei sääntöjä

Koirat rakastavat sääntöjä ja tarvitsevat niitä. Pelkkä "ei"-sanan noudattaminen ei riitä, vaan käyttäytyäkseen sopivasti hauvat tarvitsevat lisää ohjeistuksia. Älä ole siis liian lepsu isäntä tai emäntä.

Herättäminen

Vaikka omistajalla olisi tylsää, ei nukkuvaa koiraa saisi kiskoa jalkeille. Lemmikki tarvitsee myös hiljaisuutta, joten häiritsemisestä eläin ei pidä. Kun koiran nukkumisrauhaa kunnioittaa, tekee se todennäköisimmin samoin sinulle.

Seuraava artikkeli: Maailman isoin pitbull painaa 79 kiloa - katso hurja video ja kuvat

Lähde: Womanitely

Kilpailut

Uusimmat