Kuva: Fotolia

Olutjoogasta tuli hittilaji - leviää maailmalla

18.01.2017 13:15 - Rea Tallgren

Uutuuslaji ei suinkaan ole helppo harrastus, vaikka näin voisi kuvitella.

Jooga on laji, jonka nimeen monet vannovat, mutta silti on niitäkin, jotka eivät siitä tunnu saavan mitään irti. Joillekin laji tuntuu liian rauhalliselta ja mikäli hengittelyä ja liikkeitä ei opi kunnolla, voi lajista olla vaikea saada irti kaikkia tehoja. 

Nyt joogasta kiinnostuneille on tarjolla joogamuoto, joka saattaa tarjota uuden tavan tutustua lajiin. Kyseessä on olutjooga, jossa sekä maistellaan olutta joogataan. Vaikka laji saattaa kuulostaa hassulta, ei kyseessä suinkaan ole vitsi. 

"Yhdistämme oluen ja joogan - kaksi asiaa, joita ihmiset ovat jo vuosisatojen ajan käyttäneet kehonsa ja mielensä hellimiseen", lajin vetäjä kertoo.

Tunneilla muun muassa tasapainotellaan olutpulloa pään päällä ja tehdään muitakin vaativia liikkeitä, joten kroppa todella joutuu koetukselle. 

Toistaiseksi olutjoogaa voi harrastaa Berliinissä ja Sydneyssä, mutta toivotaan, että laji rantautuu myös Suomeen. 

Lue myös: "Yli 130-kiloiset eivät saisi pitää joogahousuja!" - naisen saama viesti raivostuttaa netissä

Lue myös: Down-nainen toteutti unelmansa ja teki samalla historiaa - katso inspiroiva video

Lue myös: 11 vinkkiä parempaan seksiin - joogaohjaajat kertovat

Lähde: Mashable

Kilpailut

Uusimmat