Kuva: Fotolia

Pornoa töissä katsellu mies sai potkut - ja oikeudessa korvauksia

04.10.2016 21:15 - Mika Parikka

Porno on suurimmassa osassa maailmaa jokamiehenoikeus, mutta työpaikalla se voi olla huono idea.

Australiasta kuuluu kummia, kun erään vakuutusyhtiön työntekijä sai kyseenalaiset potkut. Mies oli käyttänyt työtietokonettaan pornon katseluun. Sen lisäksi tietokoneelta löytyi miehen henkilökohtainen seksivideo. 

Paljastuksesta seurasi potkut. Voisi kuvitella, että kun tällaisesta jää kiinni, lähtisi häntä koipien välissä vähin äänin kotiin, mutta tämä mies olikin eri mies. Hän haastoi työnantajansa rehvakkaasti oikeuteen. Kaiken kukkuraksi hän vielä voitti. 

Pornomaakari sai entiseltä työnantajaltaan noin 8950 euroa. Mies ei kieltänyt ladanneensa pornoa työkoneelleen, mutta sanoi tehneensä sen ruokatauolla. Hän perusteli tekonsa sillä, että työsopimuksessa ei erikseen sanottu, että näin ei saa tehdä, joten hän ei rikkonut sääntöjä.

Australian työsuojeluvaltuutettu Ian Cambridge vahvistaa, että irtisanomiseen ei ollut kunnon perusteita:

"Tämän jutun olosuhteissa pornon säännöllinenkään luvaton lataaminen ja katseleminen sekä pornograafisen materiaalin säilyttäminen eivät kuitenkaan olleet käypä syy työntekijän erottamiseen."

Älä nyt kuitenkaan tästä intoutuneena rupea mielipuolistesti lataamaan jynkkyä työkoneellesi. Stream-sivustotkin on keksitty. 

Lähde: Indy100

Lue myös: Pelottavan realistinen vaginanaamio on Halloweenin ykköstuote - katso kuvat

Kilpailut

Uusimmat