Kuva: Fotolia

Samat ihmiset ja paikka, välissä 40 vuotta - uskomaton kuvasarja leviää netissä

14.11.2016 18:45 - Mika Parikka

Upea kuvasarja näyttää ihmiset täysin samassa paikassa, mutta 40 vuotta myöhemmin. On hämmentävää huomata, miten asiat ei välttämättä koskaan muutu.

Chris Porsz käytti 1970-luvun lopulla tunteja kävellen ympäriinsä Peterboroughin kaupunkia Englannissa kuvaten punkkareita, rakastavaisia, katukauppiaita ja aivan ketä tahansa muita tavallisia ihmisiä. 

Yli kolme vuosikymmentä myöhemmin mies valitsi mielestään parhaat otokset kuvista ja ryhtyi etsimään kuvissa esiintyneitä ihmisiä. Urakka otti seitsemän vuotta, mutta mies löysi kuin löysikin kuvaamansa ihmiset. Mies asetti ihmiset täysin samaan paikkaan kuin missä hän oli vuosikymmeniä aikaisemmin kuvat ottanut.

Lopputuloksena on upea kuvakollaasi, joka kantaa nimeä Reunions. On hämmentävää huomata kuinka vähän ihmiset aikojen saatossa muuttuvat. Osa kuvista on myös jopa traagisia, esimerkiksi mies, joka istuu ensimmäisessä kuvassa kadulla soittamassa huilua, ja vuosikymmenet myöhemmin nuhjuisen näköinen mies istuu kadulla, aivan kuin hän ei olisi siitä koskaan poistunutkaan.

Katso kuvasarja alta. Pääse seuraavaan kuvaan painamalla kohdasta "next":

Lähde: Imgur

Lue myös: Maailma jää kaipaamaan Obamien aitoa rakkautta - katso hellyyttävä kuvasarja

Lue myös: Masennuksen sairastanut kuvasi kotinsa ennen ja jälkeen paranemisen - katso paljon puhuvat kuvat

Lue myös: Äidin koskettava ennen ja jälkeen -kuva muistuttaa, että lapsensa voi menettää koska tahansa

Kilpailut

Uusimmat