Kuva: Fotolia

Tiedätkö, mitä puunrunkoon sidottu kaulahuivi tarkoittaa? Taustalla liikuttava syy

30.11.2016 11:45 - Senni Loikala

Nyt maailmalla kiinnitetään puunrunkoihin kaulahuiveja, jotta palelevat asunnottomat voisivat napata ne lämmittämään itseään. Talvipakkanen voi pahimmillaan koitua asunnottoman kohtaloksi.

Maailmalla sidotaan puunrunkojen ympärille kaulahuiveja. Ihmiset kiinnittävät joko omia vanhojaan tai itse tekemiään huiveja puihin, jotka kasvavat esimerkiksi puistoissa tai katujen varsilla kaupungilla.

Kyseessä ei ole taideinstallaatio, vaan trendin tarkoituksena on kiinnittää huomio asunnottomien tilanteeseen erityisesti talvella. Kylmä sää on jopa hengenvaarallinen heille, joilla asuntoa tai väliaikaista majoitusta ei ole tarjolla.

Jotkut jopa kiinnittävät kaulahuiveihin viestin, jossa kodittomia kannustetaan nappamaan huivi mukaansa.

Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus ARA:n mukaan Suomessa oli lähemmäs 7900 asunnotonta vuoden 2016 lopulla. Heistä suurin osa asui pääkaupunkiseudulla.

Lue myös: Somalinuorukainen yllätti kodittoman Helsingissä - Facebook-päivitys leviää vauhdilla

Lähde: Heart Eternal ja ARA

Kilpailut

Uusimmat