Lukas-vauva painoi syntyessään vaivaiset 620 grammaa - taistelu henkiinjäämisestä liikuttaa

16.04.2015 20:15 - Senni Loikala

Nuoret vanhemmat seurasivat äärimmäisenä keskosena syntyneen poikansa kasvua sairaalassa ensimmäisten viiden kuukauden ajan. Tuo aika piti sisällään pelon lapsen menettämisestä.

Sarah Barnett, 20, ja Ryan Halbert, 21, saivat yhteisen lapsensa marraskuussa. Heidän Lukas-poika syntyi neljä kuukautta ennen laskettua aikaa. Kun pienokainen näki päivänvalon, hän painoi vain noin 620 grammaa.

- Kun ensimmäisen kerran sain hänet rinnalleni, en edes pystynyt tuntemaan, että hän oli siinä, äiti kertoo.

Vauva oli hengenvaarassa

Lukas on joutunut taistelemaan hengestään. Hän tarvitsi pitkään ympärivuorokautista lääkäreiden hoivaa. Se oli rankkaa Sarahille ja Ryanille. 

- Ei se ollut vanhemmuutta. Se oli vain vierestä katsomista ja itsensä tuntemista avuttomaksi, kun meitä pelotti koskea häneen, Sarah kertoo.

- Hän oli käteni kokoinen, nainen jatkaa.

Pelko pienokaisen kohtalosta kärjistyi yönä, jolloin lääkärit ilmoittivat, ettei Lukas välttämättä tulisi selviytymään. Hän oli saanut tulehduksen, joka saattaisi olla hengenvaarallinen.

- Istuimme hänen vierellään koko yön ja katsoimme hänen itkevän taukoamatta kivusta.

"Saan viimein olla äiti"

Elämänjanoinen keskosvauva selvisi vakavasta tulehduksesta. Nyt viiden kuukauden ikäinen Lukas painaa reilu neljä kiloa. Vanhemmat ovat viimein saaneet viedä hänet kotiin.

- Uskon, että Lukas on onnellinen, ettei hänen tarvitse olla lääkäreiden tarkastettavana joka hetki, Sarah sanoo.

Hän ja Ryan ovat odottaneet vauva-arjen alkamista kovasti. Äiti kuvailee Lukasta rauhalliseksi lapseksi.

- Saan viimein olla äiti ja tulen tekemään kaikkeni hänen eteensä, Sarah sanoo.

Lukas tulee kuitenkin tarvitsemaan erityistä huolenpitoa, sillä hänellä on krooninen keuhkosairaus. Sen kanssa oppii elämään. Pojan henkiinjääminen on suurin lahja.

Lukasta hoitanut lääkäri Alan Fenton kertoo, kuinka vaikea tilanne oli.

- Hän oli aivan sillä rajalla, että pystyimme hoitamaan hänet. Hän edusti äärimmäistä keskosta, joten hän on selviytynyt hyvin.

Pääset katsomaan kuvan Lukaksesta pian syntymänsä jälkeen ja nykyään täältä.

Seuraava artikkeli: Pienokainen syntyi ilman nenää ja sieraimia: "Täydellinen ihmevauva"

Lähde: Daily Star

Kilpailut

Uusimmat