Kuva: Fotolia

Miten usein lakanat todella tulisi pestä?

04.07.2017 19:15 - Reija Saarinen / reija.saarinen@bauermedia.fi

Sänky on loistava kasvualusta bakteereille.

Ihminen viettää jopa kolmanneksen elämästään sängyssä. Siksi lienee selvää se, että petivaatteet kannattaa vaihtaa säännöllisin väliajoin. Mutta mikä sitten on oikeasti hyvä vaihtoväli?

Independentin haastatteleman mikrobiologin, Philip Tiernon mukaan lakanat tulisi pestä kerran viikossa. Tämä siksi, että muutoin ne alkavat kuhista bakteereita, jotka saattavat pahimmillaan sairastuttaa ihmisen.

Tiernon mukaan ihminen tuottaa hurjan määrän hikeä vuoden aikana. Kun hiki sitten kohtaa kuuman ja kostean sängyn, alkavat bakteerit villiintyä. Tuoreen tutkimuksen mukaan petivaatteet voivatkin pahimmillaan sisältää jopa 16 erilaista sienilajia. Niiden lisäksi lakanoihin jää ihosolukkoa, kehon eritteitä sekä pölypunkkeja.

Kaikesta tuosta "liasta" tulee Tiernon mukaan merkittävän suurta jo yhdessä viikossa, ja ne saattavat aiheuttaa jopa allergisia oireita, kuten aivastelua ja nenän vuotamista.

- Kun ihminen katsoo petiään, hän ei näe likaa, mutta sitä on. Kannattaa kuitenkin muistuttaa tasaisin väliajoin itseään siitä, että on lakanoiden vaihtamisen aika.

Lue myös: Laajenna siivoaminen koko elämääsi: Suomalaisasiantuntija antaa onnea tuovat ohjeet

Lähde: Independent

Kilpailut

Uusimmat