Ota hauva mukaan lomalle - vinkit koottiin yhteen

09.03.2015 17:45 - Senni Loikala

Monet joutuvat pähkäilemään, mistä saisivat hoitajan lemmikilleen loman ajaksi. Turhaan. Anna hauvalle uusia kokemuksia ottamalla se mukaan matkalle.  

Kamppeet kasaan

Tee lista kaikesta, mitä koirasi tarvitsee matkalle mukaan: ruoat, hihnat, kaulapannat, vesipullot, ruokakipot, lelut ja niin edelleen. Tällöin muistat pakata kaiken välttämättömän, ettekä joudu pulaan kesken matkanteon.

Suunnittele pysähdyspaikat

Jos lähdette autolla liikenteeseen, erityisen tärkeätä voi olla suunnitella pysähdyspaikat etukäteen. Tällöin hauvallesi ei tule suhteettoman pitkiä aikoja autossa istuen.

Pidä ruokavalio arkisena

Monet ihmiset kerryttävät lomakiloja, mutta karvaturrin kanssa reissussa on tärkeää olla tekemättä muutoksia sen ruokavalioon. Muuten lemmikki voi saada ruoansulatusongelmia. Pakkaa sapuskat etukäteen pakkauksiin, jotka ovat ilmatiiviitä.

Omistajan yhteystiedot esiin

Jos hauvaasi ei ole varustettu yhteystiedoillasi, loman kynnyksellä on aika hankkia lemmikin kaulapantaan nimesi, osoitteesi ja puhellinnumerosi sisältävä merkki.

Suojaa auringolta

Myös lomalla omistajan kannattaa huolehtia, ettei lemmikki altistu liialliselle auringolle. Vaikka ulkoilu on mukavaa, niin kuumimpina aikoina ei kannata päästää koiraa liian pitkäksi aikaa suoraan paisteeseen.

Seuraava artikkeli: Koirien inhoamat asiat listattiin - teetkö vahingossa näitä?

Lähde: The Times of India

Kilpailut

Uusimmat