Lempikirjasi on paljon muutakin kuin elämys: Lukemisella huikeita vaikutuksia aivoissa

29.12.2013 09:15 - Senni Loikala

Tarinoiden lukeminen on paitsi rentouttavaa, sillä on myös yllättäviä biologisia vaikutuksia.

Vaikuttavan kirjan lukeminen on aina elämys, mutta nyt sillä tiedetään olevan myös biologisia seurauksia. Tuore amerikkalainen tutkimus otti selvää, millaisia vaikutuksia lukuelämys oikein saa aikaan aivoissa.

Tutkimukseen osallistui 12 opiskelijaa, jotka lukivat 19 päivän ajan muinaisesta tulivuorenpurkauksesta kertovaa Robert Harrisin Pompeii-romaania. Opiskelijat lukivat romaania osissa iltaisin. Aamuisin heidän aivojaan tutkittiin fMRI-aivoskannerilla. Kun kirja oli luettu, opiskelijoiden aivoja kuvattiin vielä viiden päivän tauon jälkeen.

Aivokuvat osoittavat, että lukeminen lisää aktiivisuutta vasemmanpuoleisen ohimon tuntumassa aivokuoressa. Kyseinen kohta aivoista vastaa kielellisestä ymmärtämisestä. Muutoksia tapahtui myös toisessa kohdassa, aisteja luovalla alueella aivoja. Tutkijat ovat vakuuttuneita tuloksista.

- Kutsumme tätä "varjotoiminnaksi", kyse on lähestulkoon lihasmuistista, kertoo tutkija Gregory Berns.

Tutkijat eivät vielä tiedä, kuinka pitkään lukemisen aikaansaamat muutokset aivoissa säilyvät. He kuitenkin uskovat, että ihmisten lempiromaanit aiheuttavat muita suurempia ja pitkäkestoisempia muutoksia aivoissa.

Lähde: Daily Mail

Kilpailut

Uusimmat