Kuva: AOP

Maailmankuulu down-malli poseeraa Ivana Helsingin mekossa - katso upea kuva 

15.10.2015 12:05 - Rea Tallgren

Madeline Stuart on maailman ensimmäinen huippumalli, jolla on downin syndrooma. 

Madeline Stuart nousi internetin tietoisuuteen muutama kuukausi sitten, kun nuori kaunotar alkoi tavoitella mallinuraa. Hän oli nähnyt paljon vaivaa päästäkseen mallimaailmaan ja pudottanut runsaasti painoa kiinteytymisen lisäksi. 

Upeilla, pitkillä hiuksilla ja kauniilla kasvoilla varustettu kalpea Stuart nousi räjähdysmäisesti puhutuksi julkkiseksi, joka on sittemmin muun muassa marssinut catwalkilla New Yorkin muotiviikoilla. 

"Hän oli yksi niistä naisista, jotka toivoimme mekossamme näkevämme"

Nyt Madeline poseeraa Ivana Helsingin mekossa. Suomalainen brändi on itse julkaissut kuvan kaunottaresta heidän mekossaan.

- Meillä on Amerikassa pr-toimisto, jossa mallistomme on nähtävillä. Madeline oli itse käynyt paikan päällä katsomassa, ja ihastunut tähän mekkoon ja halunnut sen, Ivana Helsingin Pirjo Suhonen kertoo Voicelle. 

Suhosen mukaan he Ivana Helsingillä ovat seuranneet Madelinen uraa alusta lähtien. 

- Olemme antaneet meidän pr-toimistollemme listan niistä naisista, joiden päällä haluaisimme tuotteitamme nähdä. Madeline oli yksi heistä. 

- Aika monelle nuorelle naiselle mallit edustavat jonkinlaista kauneusihannetta, ja mitä erilaisempia malleja siis on, sitä terveellisempiä ja erilaisia myös ihanteet ovat. 

 Katso kuva alta tai jos se ei näy, tästä


Lue myös: Malliunelmista totta: Upea down-nainen poseeraa urheilujätin mainoskuvissa

Kilpailut

Uusimmat